Paakonmaa, Ville
Tekstinäyte
Turhaan on koettu määritellä vapauden olemusta. Sillä hetkellä minusta tuntui, että vapaus on täydellistä välinpitämättömyyttä, kaikkeen kyllästymistä ja hylkäämistä; rajua ylitsekäymistä ja ylimielisyyttä. Tämän tunteeni mukaisesti minä lehahdin avonaisesta ikkunasta autereiseen säähän puiston lehvistön alle. Siinä vielä katsoin taakseni. Bileam näytti hiukan nuutuneelta ja tietenkin myös entistä vanhemmalta. Vanhuus ja tyrävika eivät pysy kauan piilossa.
- No kuinka hurisee nykyään, Bileam? minä pilailin.
Mutta Bileam ei ollut huomaavinaan, hän oli olevinaan toimessaan jonkinlaisena uskottuna miehenä. Jostakin syystä hän oli nyrpeissään minulle; hän ei vastannut, vaan kääntyili selin ja työnteli katuharjaa edellään.
- No kai sinä sentään vielä puhua osaat? Tunnethan sinä toki oman minäsi, minä sanoin. Mutta ei edes noin selkeä iva pystynyt herättämään häntä hänen tylsyydestään. Ja sitten minä huomasin, että turhaahan minä siinä enemmälti utelin, kun sanojani ei kuitenkaan kukaan kuulisi. Missä on se mies, joka kuuntelee omaatuntoaan?
-
Vielä kerran kuitenkin yritin: - Bileam, minä sanoin. – Sinä olet minun paras ystäväni. Ellet paranna tapojasi, minä sinun omatuntosi lähden vek ja saat seistä yksinäsi kuin pakkilaatikko. Eikä sinua päästä pälkähästä, että ivaat omaatuntoasi ja sanot sen olleen aina niin pienen, ettei se tarvinnut ympärilleen laatikkoa.
[Bileamin varjo. Omakustanne 1972, s. 23]
- No kuinka hurisee nykyään, Bileam? minä pilailin.
Mutta Bileam ei ollut huomaavinaan, hän oli olevinaan toimessaan jonkinlaisena uskottuna miehenä. Jostakin syystä hän oli nyrpeissään minulle; hän ei vastannut, vaan kääntyili selin ja työnteli katuharjaa edellään.
- No kai sinä sentään vielä puhua osaat? Tunnethan sinä toki oman minäsi, minä sanoin. Mutta ei edes noin selkeä iva pystynyt herättämään häntä hänen tylsyydestään. Ja sitten minä huomasin, että turhaahan minä siinä enemmälti utelin, kun sanojani ei kuitenkaan kukaan kuulisi. Missä on se mies, joka kuuntelee omaatuntoaan?
-
Vielä kerran kuitenkin yritin: - Bileam, minä sanoin. – Sinä olet minun paras ystäväni. Ellet paranna tapojasi, minä sinun omatuntosi lähden vek ja saat seistä yksinäsi kuin pakkilaatikko. Eikä sinua päästä pälkähästä, että ivaat omaatuntoasi ja sanot sen olleen aina niin pienen, ettei se tarvinnut ympärilleen laatikkoa.
[Bileamin varjo. Omakustanne 1972, s. 23]