Hihnavaara, Lauri

Kirjailijan muu nimi

Moskun Lauri

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Tapasin aikanaan Sakari Kännön, hän huomasi minussa kertojan lahjoja ja usutti kirjoittamaan. Luiron laulu ilmestyi WSOY:n julkaisemana 2002. Vesittäjät ilmestyi 2006. Kukkiva suo ei ole vielä ilmestynyt, mutta on ehkä tuleva. Kirjoitan ja tallennan hukutetun Sompion kulttuuria kertojan aidolla äänellä.

Lempi kirjani on Vaiettu sota. Tärkeintä elämässäni on terveys, läheiset ihmiset ja kyky kirjoittaa niin pitkälle kuin suinkin voi. Motto: Kauneus on entinen, sanoi Ponkun Niila, kun peiliin katsoi.

Elämäkertatietoa

Lauri Hihnavaara s. 04.06.1935 Sodankylä; Korvanen, Mosku. Hihnavaara asuu nykyisin Luleåssa, Ruotsissa. Saanut useita WSOY:n apurahoja. Hihnavaara on kirjoittanut lehtiartikkeleita Lapin Kansaan, Koillis-Lappiin, Sompioon, Luulajan Suomiseuran lehteen sekä Ruotsin Suomalaiseen. Harrastuksena kirjoittaminen, kuntoilu, laulaminen ja soittaminen.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Lehtiartikkeleita Lapin Kansaan, Koillis-Lappiin. Sompio. Luulajan Suomiseuran lehti sekä Ruotsin Suomalainen.

Tekstinäyte

Palstojen lohkomiset, erinäiset rajalinjaukset, pitäjänrajat ja luonnonpuistojen rajat toivat paikkakunnalle koulutettua väkeä työtä johtamaan. Kesäherroja, joita kansa kunnioitti ja joilla oli opintitteli ja sivistyksen pilke herrankielessä. Kartoittajat ja maanmittarit kuuluivat tähän arvostettuun kaartiin. Metsäherrat, joita myös kunnioitettiin, olivat ympärivuotisia, eikä heidän tittelissään ollut sitä ahtipontista käskyvaltaa, jota kesäisessä korvessa piti käsissään ”itse inssi”.
- Se herra katto vatupassista, ja se palo oli Karvitsijoissa.
Näin herran vatupassi paikallisti metsäpalon, joka sillä kertaa oli virtaavassa ojassa. Inssin sana oli laki, jota uskottiin.
Toisaalla inssi oli huomannut välinpitämättömyyttä työsuorituksessa:
- Pärkkele, minä sano, se mies siinä pilikka, niin se mies siinä kans pilkka. Minä itse inssi.

Minulle suotu lattamiehen toimi ei sinänsä ollut huono. Siinä piti juoksuttaa, lattaa inssin näyttämään suuntaan. Lattaa vasten hän sitten kiikaroi kolmijalkaisellaan, ja taas mentiin uuteen kohteeseen. Kartoittajilla oli runsaasti ilmakuvia, mutta maastossa tarkistettiin korkeuseroja.
Inssin ja lattamiehen välissä oli vielä yksi, lähinnä pöllintekijän suosituksen toimensa saanut mies. Hänen piti raivata mahdolliset esteet mittavasta linjalta.

Luiron laulu, sivu 239.