Salonen, Kaija

Kirjailijan muu nimi

Valonen, Saija

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Elämäkertatietoa

Kaija Salonen, s. Allen, syntyi 11.6.1935 Askolassa, jossa hän edelleen asuu.

"Askola on myös nykyinen asuinpaikkani. Palasin runsas vuosikymmen takaperin juurilleni lapsuuteni kiviseen mäensyrjään, tutun haavikon havinaan. Pihakuusi, ikätoverini, on poissa ollessani kasvanut ohitseni. Sen latvukset hipovat pilviä, omat oksani viistävät kohti maata.

Puut ovat ystäviäni, niin lempeäritvaiset lehtipuut kuin sitkasjuuriset pylväskatajat. Luonnossa samoilu, kirjallisuus, sanat, sanojen saaminen tottelemaan, siinä elämisen ehtoni ja harrastukseni samassa nipussa.

Lähi-ihmisikseni luen aviomiehen, aikuistuneet tyttäreni ja poikani ynnä heidän perheensä. Neljä ikiomaa lastenlasta ja yksi puolioma tuovat elämääni iloa ja merkitystä.

Mitä osaisin marginaalikirjailijana vastata kysymyksiin, jotka on muotoiltu ammatti-kirjailijoita silmällä pitäen ? Yritän kuitenkin hahmottaa oloani ja eloani.

Olen toiminut monissa ammateissa alkaen lapsenlikasta kunnalliseen kotiavustajaan. Väliin mahtuu kirjapainoa, pesulaa, leipomoa, ynnä muuta. Eläkkeelle jäin kotiavustajan ammatista, jossa tulin toimineeksi seitsemäntoista vuotta. Opintielle astuin sotasyksynä 1942, mutta kovinkaan kauaa minun ei sillä tiellä tarvinnut puukenkiäni tai korvikemonojeni pohjia kuluttaa.

Köyhistä kotioloista johtuen opiskelu supistui pakollisen kansakoulun lävitse lontosteluun.

Leipätöiden ohella olen ollut iki-utelias itseopiskelija ja kirjaston pitkäaikainen suurkuluttaja, mutta tutkintoja ja titteleitä ei minulla ole myssyni sulaksi esittää."

Pohdintaa kirjailijantyöstä

Kirjallisuuden koukkuun jäin jo varhain lainattuani koulun kirjastosta yksitoistavuotiaana Saima Harmajan kootut. Ensimmäiset runoni olin tosin kirjoittanut jo yhdeksänvuotiaana, tolkuttoman rakastumisen riivaamana. Yksinäinen, omalaatuinen lapsi tapasi varhain kuolleessa Harmajassa sukulaissielunsa ja alkoi itsekin hengittää kynän ja paperin kautta.

Myöhemmin ihastuin Mika Waltariin ja vuodatin viljalti kyyneleitä varsinkin Johannes Angeloksen ääressä. Löysin Vilhelm Mobergin, Steinbeckin, Hemingvayn, tartuin Dostojevskiin, Kunderaan, kahlasin päämäärättömästi kirjoissa, nauttien kuin hullu puurosta. Runoilijoista Eeva Liisa Manner kiehtoo läpi vuosien, kuten Södergran, Ahmatova, Rilke, Neruda…Luettelosta tulisi loputon, koska olen lähes kaikkiruokainen. Eeva Kilpi puhuttelee tuttavallisella empatiallaan ja edesmennyt Helvi Hämäläinen aristokraattisella kaunissieluisuudellaan.

Nuoruuden kiihkeän runotyttövaiheen jälkeen kirjoittamissyyhyni piili latenttina parikymmentä vuotta. Oirehti tosin puuskittaisesti paperilla tapahtuvina minänraapimissessioina. Mikä sai suht järkevän työläisihmisen hankkimaan keski-iässä kirjoituskoneen ja katselemaan elämää ympärillään ja itsessään miettien miten sen sulloisi paperille? Ehkä elämän rajallisuuden tajuaminen. Iski pieni paniikki: kohta täältä on lähdettävä. Lähdenkö jättämättä paperille puumerkkiä, että Kaija A kävi täällä?

Silloisessa asuinkaupungissani Porvoossa hetkittäin vaikuttanut kirjailija Paavilainen pukkasi alkuun ja kirjoittaminen nieli pikkusormen sijasta käden.

Kun ensimmäinen väsäämäni novellin teelmä sijoittui viihdelehden novellikilpailussa kärkisijoille ja ensimmäinen romaanin yritelmäni tuli lunastetuksi Kirjapajan romaanikilpailussa, aloin kuvitella suuria.

Pian huomasin ettei kirjallisuuden koturneille pujahdeta köökin ovesta. Kirjoittamaan voi oppia vain kirjoittamalla. Opettelu jatkuu yhä. Ja on sitä paitsi saamarin hauskaa. Sanottavia laakereita en ole niittänyt, mutta palkitsevinta kirjoittamisessa on ollut työn tuoma tyydytys. Antoisin on aina itse prosessi. Käyntiin lähdettyään työ vie mukanaan ja saa unohtamaan kaiken muun."

Jotain omakohtaista

Tärkeintä elämässä?

"Kuuluisi kai kirkkain otsin toivoa maailmanrauhaa, mutta koskapa ihmiskunta on rähissyt maailman sivu, niin toive lie liian optimistinen. Toivonpa vain näkeväni rakkaat lapsenlapseni, Jounin, Jenniinan, Matin ja Antin oman paikkansa löytäneinä aikuisina. Olisi myös makeaa vielä muutaman kerran pidellä kädessään uunituoretta painotuotetta, jonka kannessa näkisi nimensä."

/Lähde: Itä-Uudenmaan kotiseutukirjailijat