Asunta, Anssi
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Anssi Asunnan kotiarkisto
Elämäkertatietoa
Anssi Asunta on kuvataiteilija ja kirjailija, jonka teos Kolmas aikakirja sai erinomaiset kritiikit. Se on jykevä romaani, ja esikoisromaaniksi se on oikea järkäle. Scifin tapaan se luo maailmastamme poikkeavia ja sille rinnakkaisia maailmoja, jotka esitetään todenmukaisina.
Teos yhdistelee historian ja länsimaisen kulttuurin aineksia uudenlaiseksi kokonaisuudeksi ja käy ironista keskustelua monien uskonnon ja filosofian tekstien kanssa. Kertoja rakentaa ajan tilaksi, jossa voi liikkua vapaasti. Kaikki ajat ja ajatukset ovat läsnä ja ulottuvilla, ja siten kirjan runsaat anakronismit ovat itse asiassa näennäisiä. Vanhatestamentillinen liitonarkki tarjoaa romaanissa avaimen kaikkeen tietoon ja sen tulkintaan.
Asunnan yhdessä Mikael Holmströmin kanssa laatima Puulaivan korjaajan käsikirja on oppi- ja muistikirja puulaivan kunnostajalle. Holmströmin ja Asunnan teksti ja Asunnan kuvitus, kansi ja taitto ovat erinomaiset. Asunnan monipuolinen asiantuntemus johtuu siitäkin, että hän on vuosikymmeniä omistanut kaljaasin ja entrannut sitä. Teoksen julkaisi Viipurin Telakka ry, joka vaalii rannikkoseutujen talonpoikaista merenkulkuperinnettä.
Kuvataiteilijana Anssi Asunta on monipuolinen. Hänen julkiset teoksensa, jotka ovat SYK:ssa ja tiedekeskus Heurekan ulkoseinässä, perustuvat kuutioideaan ja optiseen ja kineettiseen harhaan. Yhdessä isänsä Mikko Asunnan kanssa hän kuvitti Heikki Jylhän kirjan Portilla, ja kaikkiaan Anssi Asunta on kuvittanut kymmeniä oppikirjoja ja muita teoksia.
Katriina Kajannes
Syntynyt
24.7.1938 Viipurissa,
asuu Velkualla
Opinnot
ylioppilas Jyväskylän Normaalilyseo,
kuvaamataidon opettaja Taideteollinen korkeakoulu
Ammatti
taiteilija
Harrastukset
keksiminen ja surviving, tarvikkeiden kehittely käsillä olevista materiaaleista. Vanhat kaljaasit. Luonnon imehtiminen.
Teos yhdistelee historian ja länsimaisen kulttuurin aineksia uudenlaiseksi kokonaisuudeksi ja käy ironista keskustelua monien uskonnon ja filosofian tekstien kanssa. Kertoja rakentaa ajan tilaksi, jossa voi liikkua vapaasti. Kaikki ajat ja ajatukset ovat läsnä ja ulottuvilla, ja siten kirjan runsaat anakronismit ovat itse asiassa näennäisiä. Vanhatestamentillinen liitonarkki tarjoaa romaanissa avaimen kaikkeen tietoon ja sen tulkintaan.
Asunnan yhdessä Mikael Holmströmin kanssa laatima Puulaivan korjaajan käsikirja on oppi- ja muistikirja puulaivan kunnostajalle. Holmströmin ja Asunnan teksti ja Asunnan kuvitus, kansi ja taitto ovat erinomaiset. Asunnan monipuolinen asiantuntemus johtuu siitäkin, että hän on vuosikymmeniä omistanut kaljaasin ja entrannut sitä. Teoksen julkaisi Viipurin Telakka ry, joka vaalii rannikkoseutujen talonpoikaista merenkulkuperinnettä.
Kuvataiteilijana Anssi Asunta on monipuolinen. Hänen julkiset teoksensa, jotka ovat SYK:ssa ja tiedekeskus Heurekan ulkoseinässä, perustuvat kuutioideaan ja optiseen ja kineettiseen harhaan. Yhdessä isänsä Mikko Asunnan kanssa hän kuvitti Heikki Jylhän kirjan Portilla, ja kaikkiaan Anssi Asunta on kuvittanut kymmeniä oppikirjoja ja muita teoksia.
Katriina Kajannes
Syntynyt
24.7.1938 Viipurissa,
asuu Velkualla
Opinnot
ylioppilas Jyväskylän Normaalilyseo,
kuvaamataidon opettaja Taideteollinen korkeakoulu
Ammatti
taiteilija
Harrastukset
keksiminen ja surviving, tarvikkeiden kehittely käsillä olevista materiaaleista. Vanhat kaljaasit. Luonnon imehtiminen.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Anssi Asunta on kuvittanut kymmeniä oppikirjoja ja kuvittanut sekä kirjoittanut yhdessä Mikael Holmströmin kanssa Puulaivan korjaajan käsikirjan (1998). Oulusta muuttonsa jälkeen Asunta on asunut Jyväskylässä (1955-1963), Helsingissä (1963-2002) ja Velkualla (2002-).
Tekstinäyte
Ote romaanista Kolmas aikakirja:
----
Ensimmäinen Gabrielan kirja, 5. luku
Gabriela oli tuskainen ja sekava iltaan asti. Välillä hän uskoi, että kaikki todisteet siitä, että sukkula olisi joutunut väärään aikaan, olivat vain hänen kuumeisten aivojensa luomaa harhaa. Ehkä hän todellisuudessa makasi sairaalassa, jossa automaatti tiputti morfiinia hänen suoneensa. Karhea vuode sekä ympäristön äänet ja tuoksut tuntuivat kuitenkin pelottavan todellisilta. Taivas hänen yllään oli levollisen sininen eikä se hetkeksikään muuttunut potilashuoneen valkoiseksi katoksi. Lopulta Gabriela sulki silmänsä. Hän ymmärsi olevansa liian heikko ja liian yksin erottaakseen toden kuvitellusta. Ensiksi hänen piti syödä ja vahvistua, sitten levätä. Sen jälkeen hänen oli selvitettävä, missä hänen sukkulassa lentäneet toverinsa olivat.
Seuraavana aamuna Gabriela nousi. Lääkärinä hän tiesi, ettei hän vielä tässä vaiheessa olisi saanut näin tehdä, mutta epävarmuus ajoi hänet liikkeelle. Tukanrajan avohaava olikin jo tyydyttävästi arpeutumassa. Olkavarsi oli myös asettunut niin hyvin, että siteet voitiin poistaa, ja Gabriela sai pukea mukavan suojapuvun taas ylleen. Otsasiteen päälle hän kietoi liinan, jollaisia täällä näyttivät käyttävän niin miehet kuin naisetkin. Jussef lainasi hänelle pitkän kauhtanan ja opasti hänet paikkaan, josta oli hänet löytänyt. Gabriela arveli, ettei kabiini voinut olla kovin kaukana siitä. Hän lähetti Jussefin kotiin ja kiipesi yksin läheiselle kalliolle. Sen laelta hän pian havaitsikin laskuvarjon jäännökset vastapäisen rinteen louhikossa. Kabiinin hylky oli kierinyt jyrkänteeltä satakunta metriä alempana sijaitsevan rotkon pohjalle.
Onnettomuuspaikka oli kuoleman puutarha. Se oli pelottavan hiljainen ja laajalti pirstaleiden vallassa. Kabiinin jäännökset makasivat kyljellään, ja Gabriela joutui ryömimään vääntyneen oviaukon läpi. Kolme hänen tovereistaan oli kuollut heti. Yksi oli ilmeisesti elänyt haavoittuneena, sillä Gabriela löysi hänen ruumiinsa kabiinin ulkopuolelta. Työkalut olivat hajallaan kivikossa, ja aurinkopaneeli oli levitetty vain puolittain auki. Sen toinen puolisko oli rusentunut toivottomasti vääntyneen ja verijälkien peittämän katon jäänteisiin. Miespoloinen oli ponnistellut saadakseen hätäradiolle virtaa. Työ oli jäänyt kesken voimien uupuessa. Radio? Äkkiä tuntui päivänselvältä, ettei siitä olisi ollut mitään apua. Onnettomuudesta oli kulunut jo monta päivää. Silti kukaan ei ollut käynyt paikalla. Sukkulan paluu olisi varmasti havaittu tutkaverkon avulla. Missä olivat etsintäpartiot ja kopterit? Näytti pahasti siltä, ettei täällä ollut mitään sellaisia.
Kotiin palatessaan Gabriela ei voinut vastustaa kiusausta vaan jatkoi kujaa pitkin kohti kaupungin keskustaa. Hänen oli pakko saada epäilyksilleen viimeinen vahvistus, olipa se sitten kielteinen tai myönteinen. Pitkälle hän ei ehtinyt, ennen kuin hän sai kaipaamansa todisteen. Oikealle haarautui kuja, jonka päässä jyrkänteen reunalla törrötti paalu. Siihen oli ripustettu miehen ruumis, kenties joku eilisistä vangeista. Gabriela horjui kauhun vallassa takaisin Anan portille.
Seuraavana päivänä Garbriela palasi rotkoon Jussefin ja Marian kanssa. Vainajien hautaaminen tähän karuun maaperään olisi ollut toivoton yritys. Ainoa keino oli raahata vainajat yksitellen ulos hylystä, asetella heidät rinnatusten makaamaan ja peittää heidät kivistä kerätyn kummun alle. Se oli kaikille kolmelle raskas päivä, mutta etenkin Gabriela joutui useasti laskeutumaan pitkäkseen päänsäryn ja huimauksen takia.
Ennen kotiin lähtöä Gabriela palasi vielä hylkyyn. Pakastinkaappi, johon hän oli sijoittanut tutkimusaineistonsa, oli kaatuneen kabiinin alimmassa seinässä ja nyt kaikenlaisen irronneen romun peitossa. Hän raivasi tilaa ja näki, että mittari osoitti yhä säädettyä lukemaa. Gabriela kallisti hämmästyneenä korvaansa, sillä laitteesta kuuluva matala hyrinä ilmaisi, että se oli toiminnassa. Ilmeisesti aurinkopaneeli sittenkin antoi virtaa. Hän raotti kaapin ovea ja katsoi höyryävää sisältöä. Suuri osa näytteistä oli sinkoutunut telineistään ja pirstoutunut lasi- ja jääsirpaleiksi, mutta osa pakkauksista näytti ehjiltä! Hän etsi sormikkaat ja veti lähimmän ampullin ulos. Sen kyljessä oli hänen oma merkintänsä: 31. Hän muisti sen ulkoa; se oli ensimmäinen Andyn sarjaa. Gabriela palautti ampullin ja sulki oven huolellisesti. Vasta sitten tuli itku.
----
----
Ensimmäinen Gabrielan kirja, 5. luku
Gabriela oli tuskainen ja sekava iltaan asti. Välillä hän uskoi, että kaikki todisteet siitä, että sukkula olisi joutunut väärään aikaan, olivat vain hänen kuumeisten aivojensa luomaa harhaa. Ehkä hän todellisuudessa makasi sairaalassa, jossa automaatti tiputti morfiinia hänen suoneensa. Karhea vuode sekä ympäristön äänet ja tuoksut tuntuivat kuitenkin pelottavan todellisilta. Taivas hänen yllään oli levollisen sininen eikä se hetkeksikään muuttunut potilashuoneen valkoiseksi katoksi. Lopulta Gabriela sulki silmänsä. Hän ymmärsi olevansa liian heikko ja liian yksin erottaakseen toden kuvitellusta. Ensiksi hänen piti syödä ja vahvistua, sitten levätä. Sen jälkeen hänen oli selvitettävä, missä hänen sukkulassa lentäneet toverinsa olivat.
Seuraavana aamuna Gabriela nousi. Lääkärinä hän tiesi, ettei hän vielä tässä vaiheessa olisi saanut näin tehdä, mutta epävarmuus ajoi hänet liikkeelle. Tukanrajan avohaava olikin jo tyydyttävästi arpeutumassa. Olkavarsi oli myös asettunut niin hyvin, että siteet voitiin poistaa, ja Gabriela sai pukea mukavan suojapuvun taas ylleen. Otsasiteen päälle hän kietoi liinan, jollaisia täällä näyttivät käyttävän niin miehet kuin naisetkin. Jussef lainasi hänelle pitkän kauhtanan ja opasti hänet paikkaan, josta oli hänet löytänyt. Gabriela arveli, ettei kabiini voinut olla kovin kaukana siitä. Hän lähetti Jussefin kotiin ja kiipesi yksin läheiselle kalliolle. Sen laelta hän pian havaitsikin laskuvarjon jäännökset vastapäisen rinteen louhikossa. Kabiinin hylky oli kierinyt jyrkänteeltä satakunta metriä alempana sijaitsevan rotkon pohjalle.
Onnettomuuspaikka oli kuoleman puutarha. Se oli pelottavan hiljainen ja laajalti pirstaleiden vallassa. Kabiinin jäännökset makasivat kyljellään, ja Gabriela joutui ryömimään vääntyneen oviaukon läpi. Kolme hänen tovereistaan oli kuollut heti. Yksi oli ilmeisesti elänyt haavoittuneena, sillä Gabriela löysi hänen ruumiinsa kabiinin ulkopuolelta. Työkalut olivat hajallaan kivikossa, ja aurinkopaneeli oli levitetty vain puolittain auki. Sen toinen puolisko oli rusentunut toivottomasti vääntyneen ja verijälkien peittämän katon jäänteisiin. Miespoloinen oli ponnistellut saadakseen hätäradiolle virtaa. Työ oli jäänyt kesken voimien uupuessa. Radio? Äkkiä tuntui päivänselvältä, ettei siitä olisi ollut mitään apua. Onnettomuudesta oli kulunut jo monta päivää. Silti kukaan ei ollut käynyt paikalla. Sukkulan paluu olisi varmasti havaittu tutkaverkon avulla. Missä olivat etsintäpartiot ja kopterit? Näytti pahasti siltä, ettei täällä ollut mitään sellaisia.
Kotiin palatessaan Gabriela ei voinut vastustaa kiusausta vaan jatkoi kujaa pitkin kohti kaupungin keskustaa. Hänen oli pakko saada epäilyksilleen viimeinen vahvistus, olipa se sitten kielteinen tai myönteinen. Pitkälle hän ei ehtinyt, ennen kuin hän sai kaipaamansa todisteen. Oikealle haarautui kuja, jonka päässä jyrkänteen reunalla törrötti paalu. Siihen oli ripustettu miehen ruumis, kenties joku eilisistä vangeista. Gabriela horjui kauhun vallassa takaisin Anan portille.
Seuraavana päivänä Garbriela palasi rotkoon Jussefin ja Marian kanssa. Vainajien hautaaminen tähän karuun maaperään olisi ollut toivoton yritys. Ainoa keino oli raahata vainajat yksitellen ulos hylystä, asetella heidät rinnatusten makaamaan ja peittää heidät kivistä kerätyn kummun alle. Se oli kaikille kolmelle raskas päivä, mutta etenkin Gabriela joutui useasti laskeutumaan pitkäkseen päänsäryn ja huimauksen takia.
Ennen kotiin lähtöä Gabriela palasi vielä hylkyyn. Pakastinkaappi, johon hän oli sijoittanut tutkimusaineistonsa, oli kaatuneen kabiinin alimmassa seinässä ja nyt kaikenlaisen irronneen romun peitossa. Hän raivasi tilaa ja näki, että mittari osoitti yhä säädettyä lukemaa. Gabriela kallisti hämmästyneenä korvaansa, sillä laitteesta kuuluva matala hyrinä ilmaisi, että se oli toiminnassa. Ilmeisesti aurinkopaneeli sittenkin antoi virtaa. Hän raotti kaapin ovea ja katsoi höyryävää sisältöä. Suuri osa näytteistä oli sinkoutunut telineistään ja pirstoutunut lasi- ja jääsirpaleiksi, mutta osa pakkauksista näytti ehjiltä! Hän etsi sormikkaat ja veti lähimmän ampullin ulos. Sen kyljessä oli hänen oma merkintänsä: 31. Hän muisti sen ulkoa; se oli ensimmäinen Andyn sarjaa. Gabriela palautti ampullin ja sulki oven huolellisesti. Vasta sitten tuli itku.
----
Lähteitä ja viittauksia