Voipio, Aino


 
 
Nimi
Voipio, Aino
Elämäkertatietoa
Opinnot ja työura:

Yo Helsingin suom. yhteisk. 1901
Fil. kand 1907
Toiminut Länsi-Suomen kansankorkeakoulun, Otavan ja Itä-Hämeen kansanopistojen sekä Kotitalousopettaopiston johtajana
Kouluneuvos
Tekstinäyte
Kevättalven kelit olivat viimeisillään, kun Dunckerit saapuivat ensi käynnilleen Mäntyharjun isoon pappilaan.
Se oli iloinen tapaus, jota Cygnaeuksen perheen keskuudessa sittemmin usein muisteltiin, sitä iloisempi, kun kulunut talvi oli tuntunut tavallista pitemmältä ja ikävämmältä.
Mitään varsinaisia vastoinkäymisiä ei kodissa kyllä koko talven aikana ollut sattunut, ei surua, ei sairautta eikä toimeentulon vaikeuksia. Kalliin Tukholman matkankin oli perheen isän kukkaro onnellisesti kestänyt. Ikävyyden tunne johtui siitä, että Cygnaeus oli Tukholmasta palattuaan innostunut kasvattamaan seurakuntalaisiaan tavalla, joka hänen vaimostaan ja lapsistaan tuntui kiusalliselta ja herätti kansassa ynseää mieltä kirkkoherraansa kohtaan: hän oli ryhtynyt toimenpiteisiin hävittääkseen kaikkialta seurakunnastaan taikauskon viimeiset selvästi näkyvät merkit, uhrilehdot ja pitämyspuut.
Tiedettiinhän kyllä, että tuo into johtui piispa Nylanderin suoranaisesta käskystä. Cygnaeuksen kanssa Tukholmassa keskustellessaan piispa oli tarkoin ottanut selkoa Mäntyharjun seurakunnan hengellisestä ja siveellisestä tilasta ja sitten vaatinut huolehtimaan kolmesta seikasta: kansan lukutaidon parantamisesta, juopottelun, yöjuoksun ja muiden raakojen tapojen vastustamisesta ja taikauskon viimeistenkin rippeiden hävittämisestä. - Kotimatkalla Cygnaeus oli tätä kaikkea vakavasti harkinnut.
Lukutaidon parantamista hän tiesi ahkerasti harrastaneensa. Yritettyään ensin turhaan taivuttaa vastahakoista pitäjänkokousta suorittamaan koulumestarille palkkaa yleisistä varoista hän oli ryhtynyt järjestämään ympäri seurakuntaa kiertäviä, kyläkunnittain pidettäviä kristinopin ja lukutaidon kuulusteluja. Parhaansa mukaan hän myös oli ahdistellut ja saattanut rangaistukseen niitä, joiden tiedettiin harjoittavan juoppoutta, irstautta ja sellaista hurjaa elämää, mistä mäntyharjulaisia alinomaa naapuripitäjissä syyteltiin - vaikka tavat täällä itse asiassa eivät olleet sen huonompia kuin muissakaan lähiseutujen pitäjissä. Mutta taistelu taikauskoa vastaan, se oli kyllä viime vuosina melkein unohtunut. Tukholman matkan valmistelut olivat olleet aina mielessä. Sitä suuremmalla voimalla päätti Cygnaeus nyt siihen taisteluun antautua. Kaikeksi onneksi hän sentään ei itse tarttunut kirveeseen uhripuita kaataakseen. Eikä edes vaatinut omia poikiaan sellaiseen tehtävään. Hän turvautui uskolliseen kyytimieheensä Juoseppiin, jolle tämän laatuinen tehtävä oli suorastaan mieluinen. Mikäpä olisikaan Juosepista voinut olla houkuttelevampaa kuin hiihtää illalla talonväen nukkuessa uhripuun alle, heilutella kirvestä tulisella vauhdilla, niin että vanha pitämyspuu makasi suoranaan maassa, ennen kuin kauhistunut talonväki ehti hätään - ja sitten mahtavasti selittää, että puu oli kaadettu Porvoon piispan määräyksestä ja Mäntyharjun kirkkoherran käskystä!
Eikä Juosepin luonnolla varustettu mies liikoja säikkynyt silloinkaan, kun asia ei näin mutkattomasti sujunut. Monesti talon ovi temmattiin auki heti ensimmäisten iskujen jälkeen, ja ulos syöksähti, puukkoa kädessään väläytellen pitkä, harteikas isäntä, yksi noita Mäntyharjun järeitä miehiä, joiden mukaan koko pitäjän miesväki oli saanut puukkojunkkareiden maineen. Kyllähän hänen, Juosepin, silloin täytyi nopeasti nousta suksille ja hiihtää tiehensä. - Mutta olihan sekin jollain lailla komeaa, kun mies oli korkeaa määräystä noudattaakseen uskaltanut panna nahkansa alttiiksi.


(Rajamaan pappi 1967)

Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Bergroth, Kersti(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • On sama kuin
    Hagelin, Kersti
  • On sama kuin
    Tet
  • Synnyinpaikkakunta
    Viipuri
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1960-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Koulutus tai tutkinto
    filosofian kandidaatit
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • On sama kuin
    Oire, L. K.
  • Sukupuoli
    nainen
  • On sama kuin
    Cross, Betty
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • On sama kuin
    Kangas, Verna
  • On sama kuin
    Marck, Mary
  • On sama kuin
    Heino, Mirjam
  • Ammatti
    kirjailijat
  • On sama kuin
    Reino, Vilma
  • On sama kuin
    Anger, Arja
  • Olsson, Hagar(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1960-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Sukupuoli
    nainen
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Viipuri
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Setälä, Annikki(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Sukupuoli
    nainen
  • Koulutus tai tutkinto
    opettajat
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1960-luku
  • Soini, Elsa(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • On sama kuin
    Paristo, Tuttu
  • On sama kuin
    Lippa
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • Koulutus tai tutkinto
    filosofian kandidaatit
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Ståhlberg, Ester(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Viipuri
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • On sama kuin
    Hällström, Ester
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Ammatti
    opettajat
  • Seppänen, Unto(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Viipuri
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Synnyinpaikkakunta
    Helsinki
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Anttila, Selma(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • On sama kuin
    Andelin, Selma
  • Ammatti
    opettajat
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Sorvari, Vilho(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Synnyinpaikkakunta
    Viipuri
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Viipuri
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Helsinki
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Viipuri
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1960-luku
  • Pelkonen, Väinö(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Synnyinpaikkakunta
    Viipuri
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1960-luku
  • On sama kuin
    Morris, Dan
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kallas, Aino(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Sukupuoli
    nainen
  • Synnyinpaikkakunta
    Viipuri
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1940-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1950-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    suomi
  • On sama kuin
    Suonio, Aino
  • Kuolinpaikkakunta
    Helsinki
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1930-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  •