Kurtto, Marianna

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Veikko Somerpuro / WSOY

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Muut teokset (kääntäjänä)

Tyyppi

fyysisen teoksen osa

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Nimi

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

Aloin kirjoittaa runoja 18-vuotiaana pihakeinussa luettuani lukion äidinkielen oppikirjasta muutaman kiinnostavan runon. Silloin keksin, että kirjoittaminen on hauskaa ja minulle luontevaa; en kuitenkaan ajatellut siitä tulevan ammattini. Olin aina halunnut kääntäjäksi. Pakoilin kirjoittamista muutaman vuoden ajan – se tuntui liian epämääräiseltä kaltaiselleni järki-ihmiselle – mutta 23-vuotiaana englanninopiskelijana ja elokuvateatterityöntekijänä päätin kuitenkin katsoa, mitä tällä epämääräisyydellä olisi minulle tarjottavanaan. Hain Krittiseen korkeakouluun, jonka kirjoittajalinjalla sain kirjailijanoppini seuraavan kahden vuoden aikana. Tuohon kouluun mennessäni en edes tiennyt, mikä on proosaruno, mutta sen opittuani olin rakastunut.

Kirjoittaminen on minulle yhtä aikaa sekä arkipäiväistä että mystistä toimintaa. On vaikea sanoa, miten runo syntyy, vaikka näenkin käteni kirjoittavan sitä ja pystyn sanomaan, mistä ajatuksesta mikin runo on saanut alkunsa. Kuitenkin valmis kirja tai runo näyttäytyy minulle arvoituksena: minäkö kirjoitin tämän? Silti runon kirjoittamisen on oltava hallittua; silti jokainen pilkku ja piste on minun asettamani. Tämä kontrollin ja kontrolloimattomuuden yhdistelmä kiehtoo minua runoudessa sekä lukijana että kirjoittajana. Runouden omakielisyys ja -mielisyys vetää yhä uudestaan puoleensa.

Olen käyttänyt kahdessa julkaistussa runokokoelmassani ”lähteenä” erilaisia maantieteellisiä kirjoja ja ajatuksia. Tämä on ollut puhdasta sattumaa: en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut tuosta alasta. Kunnes löydin sattumalta erään vanhan karttakirjan, joka sai kiinnostumaan, mutta erityisellä tavalla: eräänlaisena väärinkäyttäjänä, joka ei niinkään etsi tietoa vaan mielteitä. Kirjoittaessani olen poiminut maantieteen saralta erilaisia ajatuksia ja yksityiskohtia: karttaprojektiot, kivet, tulivuoret, mannerlaatat, leveys- ja pituuspiirit. Ja miten näitten avulla hahmotetaan maailmaa. Erityisen tärkeä teos toisen kokoelmani kohdalla oli maisemamaantieteilijä J. G. Granön Puhdas maantiede, joka näyttäytyi minulle itsessään runoutena: tapana hahmottaa ja aistia maailma.


MAKUASIOITA:

Kirjallisuus, elokuvat ja musiikki ovat olleet minulle aina rakkaita. Vältän yleensä nimeämästä suosikkikirjailijoita tai omia esikuvia, mutta sen verran voin sanoa, että minua kiehtovat prosaistit, jotka ovat ikään kuin vaivihkaa myös runoilijoita: tällaisiksi miellän erityisesti kaksi englantilaista naiskirjailijaa, Virginia Woolfin ja Jeanette Wintersonin. Heidän proosassaan maailma hahmottuu runouden lailla: vähemmän tarinoitten, enemmän impressioiden, mielikuvituksen, kielen kautta. Näin minä koen.

Elokuvista minulle tärkein on Mike Leigh’n Naked (1993), joka ei kuitenkaan ole suoranaisesti vaikuttanut minuun runoilijana, kuten ei ehkä elokuvat ylipäänsä: nehän ovat useimmiten tarinoita, eikä runoilija kerro tarinoita. Minulle elokuvissa on monesti tärkeää jotkin yksittäiset kuvat, äänet tai värit; silti en laskisi itseäni varsinaisesti ”taide-elokuvan” ystäväksi. Pidän elokuvista, joissa hyvä tarina tai dialogi ja voimakkaat aisti-elämykset yhdistyvät. Viime ajoilta tulee mieleen esimerkiksi Jim Jarmuschin The Limits of Control (2009).

Musiikin saralla kiinnostukseni on jakautunut klassisen musiikin (olen myös itse soittanut pianoa) ja pop/rock-puolen välillä. Viime aikoina olen innostunut myös oopperasta: on ihana tutustua johonkin itselle kokonaan uuteen, taianomaiseen maailmaan. Samanlainen uusi löytö minulle on kuvataide. Olen huomannut, että yhtä kuvaa voi tuijottaa vaikka kuinka kauan. Jossain kohdassa maali lohkeaa.
Taiteiden lisäksi minua kiehtovat monet luonnontieteitten alueet: niin kvanttifysiikka kuin merilinnutkin. Olisi hienoa ymmärtää suhteellisuusteoriaa tai tuntea kaikki maailman apinalajit. Viihdyn eläinmuseossa tuntikausia. Minulla on myös omituinen viehtymys hyönteisiin ja pieniin saariin. Jälkimmäinen liittynee viimeaikaiseen Darwin-innostukseeni: Beaglen merimatka oli aarreaitta runoilijalle, ja on sitä kenelle tahansa maailmasta ja sen pienistä eliöistä ja ilmiöistä kiinnostuneelle.

Elämäkertatietoa

Marianna Kurtto (s.1980) on helsinkiläinen runoilija. Kurtto on opiskellut Helsingin yliopistossa englantilaista filologiaa, elokuvatutkimusta ja teoreettista filosofiaa. Kirjoittamista hän on opiskellut Kriittisessä korkeakoulussa. Tällä hetkellä hän toimii kirjoittamisen lisäksi tietokirjallisuuden suomentajana ja kirjallisuuskriitikkona. Kurton runoja on aikaisemmin julkaistu mm. Runouden vuosikirja 2004:ssä, Parnassossa sekä Nuoressa Voimassa.

Lukukeskus

---


Tietokirjasuomennoksia englannista suomeen; kirjallisuuskritiikkiä ja esseitä mm. Nuoreen Voimaan ja Parnassoon. Työskennellyt myös mm. elokuvateatterissa.

Valmistunut Helsingin yliopistosta englantilaisesta filologiasta, sivuaineina mm. teoreettinen filosofia ja elokuvatutkimus

Kalevi Jäntin palkinto 2006
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkuus 2006

Suomennoksia mm.
Alan Goldstein: Muhammad Ali. Legendaarisen nyrkkeilijän tarina. Ajatus Kirjat, 2008.
Inna Latiseva: Ryssänä Suomessa – vieras väärästä maasta. Otava 2010.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Esseitä:

Rikkinäisten robottien tehdas, teoksessa Mitä Houellebecq tarkoittaa? (Savukeidas 2010)
Koralliriutan hiljaisuuden keskellä: paikka jossa runo alkaa, Nuori voima 2010 : 1

Tekstinäyte


Kuitenkin metsä/
jonka osia et ymmärrä, olet rakentanut sammalen/
vihreän koneen muunnelman, oravat/
jotka hehkuvat yössä ja käyttävät/
käsiään, kiipeilevän eläimen tomeruus, ja aurinko//

puhuu lammenpinnassa omiaan//

kieletöntä kieltä, joka hehkuu/
sanatonta suonväristä rakkautta/
ja metsäkoneen hikistä kaarnaa/
ja linnut radoillaan kuin hurmaantuneet/
planeetat, aikojen alussa//

tuli kevät/
akryyliauto halkaisi maiseman/
ja kesä kasvoi, valon/
sirpaleet//

maaveden hitaat rattaat//


(Kokoelmasta Maisemasta läpi, WSOY 2009)


“Jos jalkani kantaisivat tämän päivän, kantapäät yli aamun kynnyksen. Kaipaan yön selkää. Kädet etsivät paikkaa, eivät löydä, kuka irrotti ovista kahvat, salpasi taskut hopeisella langalla? Aamu kuin teräväluinen eläin. Sen syliin on vaikea istua. On valittava asento ennen kuin alkaa puhua, ja mitä puhua: olla maiseman nielemä aina. Jos istun tähän, olen selityksen velkaa, jos jalkani kantavat, kannanko vastuun? Sekin miten päivä seisoo. Kaatuu polvet edellä iltaan. Laitan kädet uuniin, korvat saunan lauteille kuivumaan. En ole velkaa, en muuta kuin itseni. Kannan vettä, selkänikamia yhdellä kädellä. Sankokaupalla vettä, väritöntä surua joka ei koskaan ollut minun.”


(Teoksesta Eksyneitten valtakunta, WSOY 2006)

Lähteitä ja viittauksia

Suomalaisia nykyrunoilijoita 2. Avain, 2011.

Kotimaisia nykykertojia. 7 / Anna Pihlajaniemi & Katri Riihivaara. BTJ Kustannus, 2008.