Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Anttala, Esa

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Karisto
Kirjailijan muu nimi
Arhosuo, Urpo
Lempiäinen, Urpo
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Kuolinaika
Kuolinpaikkakunta
Ammatti
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
kokoomateokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Elämäkertatietoa
Urpo Arhosuo
Syntynyt 26.9.1917 Uudellakirkolla
Kuollut 21.11.1977 Lahdessa
Kansakoulu ja teollisuuskoulu

Esa Anttalan laaja kirjallinen tuotanto koostuu pääosin sotaromaaneista, joissa aiheena on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaukopartiomatkat. Anttala toimi sota-aikana tiedustelu- ja tuhoamistehtävissä.

"Anttalan joutuminen kirjalliselle uralle lienee tapahtunut puoleksi vahingossa. Näin voi päätellä hänen esikoisestaan, vuonna 1960 ilmestyneestä ja tähän mennessä jo seitsemänteen painokseen ehtineestä Päämajan kaukopartiosta", kirjoittaa Seppo Heikinheimo (1971). Hänen mukaansa Anttalan ensiyritys - joka sittemmin osoittautui kauaskantoiseksi menestykseksi - luokittuu vielä pikemminkin henkilökohtaiseksi muisteluksi kuin tiettyihin päämääriin tähtääväksi kirjallisuudeksi. "Siinä ovat jo näkyvissä Anttalan kerronnan tyypilliset piirteet, joista tärkeimpänä tiukka asiapohjaisuus, pitäytyminen kerran koettuihin tositapahtumiin. Anttala antaa asioiden puhua omalla painollaan, itse vaatimattomasti taustahenkilöksi vetäytyen ja omista tekemisistään miltei poikkeuksetta vaieten. Anttalassa puhuu rehdein äänenpainoin aito kansanmies, jolle on ominaista synnynnäinen vaatimattomuus", Heikinheimo jatkaa.

Torsti Blom (1976) huomauttaa Anttalalla olevan "kanttia" ja tarkkaa asiantuntemusta. "Anttala kirjoittaa dokumentteja itsestään. Hän ei kerro asioita, joita on kuullut toisten suusta, vaan hän on nähnyt ja kokenut kertomansa itse."

Ahti Haila (1973) nimeää Esa Anttalan vahvaksi puoleksi tapahtumakuvauksen. "Luonto ja ihminen sulautuu mielekkääksi kokonaisuudeksi jännityksen tihentyessä huippukohtaan tultaessa", hän kirjoittaa.
"Hän ei ole turhaan tehnyt partiomatkojaan, ei turhaan kirjoittanut kirjojaan, joissa on paljolti sellaista mitä ei muuten kirjallisuudessamme olisi", kirjoittaa Antti Seppälä (1967).
Kirjailijana Esa Anttala oli sangen tuottelias. Aina hänelle ei riittänyt vauhdiksi edes kirja vuodessa.

- - -

Carelica-kirjailijat:

Esa Anttala kirjoitti Suomen viime sodista yli 20 toiminnallista ja dokumentaarista kaukopartioromaania, jotka kattavat ajallisesti sissitoiminnan sodan alusta Lapin sotaan ja vähän ylikin. Seppo Heikinheimo toteaa Esa Anttalaa ja hänen tuotantoaan esittelevässä jutussaan (Helsingin Sanomat 30.8.1971), että Anttala erottuu monessa suhteessa johdonmukaisena ja omaleimaisena kertojana. "Anttalan kirjat pitäytyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hänen omaan, horisontiltaan suppeaan mutta sitä mielenkiintoisempaan aihepiiriinsä, kaukopartiomatkoihin", hän kirjoittaa.

Heikinheimo toteaa, että Anttalan kerronnan tyypilliset piirteet olivat esillä jo esikoisteoksessa, Päämajan kaukopartiossa. Niitä ovat kerronnan tiukka asiapohjaisuus, pitäytyminen kerran koettuihin tositapahtumiin ja niiden esittäminen kielellisesti konstailemattomassa mutta sitä aidomman sävyisessä muodossa.

Esa Anttala on Apu-lehden haastattelussa (nro 44/1970) sanonut, ettei hän kuvaa sankareita eikä anna itseään kirjoissa ainakaan henkilökuviin lainaksi. Virikkeen romaanien tekemiseen hän oli saanut kenraali Blickiltä, Kansa taisteli - miehet kertovat -lehden päätoimittajalta. "- Omat hyvät arkistot auttoivat tietysti, jatkaa karjalaisen hyväntuulinen Anttala", haastattelussa mainitaan.
Tekstinäyte
-Tuolla oikealla, tuskin viidenkymmenen metrin päässä seisoo kaksi miestä tiellä, hän kuiskasi.

Partionjohtaja halusi varmistua asiasta ja hiihti katsomaan miltä tilanne näytti. Tosiaankin, tiellä seisoi kaksi sotilasta. Heistä näkyi vain vähän yläruumista korkean aurausvallin takaa. Miehet näyttivät hyppivän lämpimikseen tiellä. Partionjohtaja palasi nopeasti ja kuiskasi:

-Otetaan vähän pakkia, mutta liikkukaa varovasti. Tästä muutaman sadan metrin päässä vasemmalla on aukeaa peltoa, yritetään sieltä.

Partio läksi takaisin tulolatujaan ja muutaman sata metriä hiihdettyään kääntyi vasemmalle. Nyt ei enää ollut pelkoa, että tiellä olevat vartiomiehet kuulisivat heidän liikkumistaan.

-Taitaa olla tiekin varmistettu, Wist epäili. Eihän ne muuten siellä seisoskelisi keskellä yötä.

-Siltä näyttää, partionjohtaja myönsi. Taitaa olla koko kaupunki hälytystilassa…

-Mites tästä nyt päästään läpi? Hännikäinen ihmetteli.

Ei muuta kuin hiihdetään aukean laitaan, ja katsotaan, näkyykö sillä kohtaa tiellä mitään, partionjohtaja päätti.

-Kas, kun ovatkin valppaan tuntuisia, Ruuth sanoi. Tällaisella pakkasella seisottavat miehiä pitkin teitä…

Kun miehet pääsivät aukean laitaan, josta oli ainakin pari sataa metriä kanavalle, eivät he havainneet sillä kohtaa tietä mitään liikettä. Nyt oli tehtävä nopea ratkaisu miten päästäisiin kanavan yli, sillä takaa-ajajat saattaisivat ehtiä paikalle milloin tahansa. Partionjohtajalla olikin suunnitelma valmiina.

Hiihtopartio Äänisellä, 1974.
Lähteitä ja viittauksia
- Suomen Kirjailijat 1945-1980. SKS 1985, s.43-44.
- Aamulehti 2.11.1967.
- Helsingin Sanomat 30.8.1971.
- Lahti 22.11.1973.
- Etelä-Suomen Sanomat 17.10.1976, s. 10.
- Etelä-Suomen Sanomat 23.11.1977, s. 8.
Kotimaisia sotakirjailijoita. Toim. Kari-Otso Nevaluoma. BTJ, 2001.