Minä lähden

Siitä alkaa lähtöjen vuosi Ferrerin elämässä. Ennen pitkää hän muuttaa asumaan ateljeehensa ja rakastajatar seuraa toistaan. Kesän koittaessa on edessä lähtö entistä pitemmälle. Ferrer on kuullut apulaiseltaan Delahayelta, Kanadan pohjoisrannikon ahtojäihin on haaksirikkoutunut alus täynnä kallisarvoista eskimotaidetta ja että se odottaa yhä, 40 vuoden jälkeen, pelastajaansa.
Ferrer antaa piutpaut lääkärinsä varoituksille ja lähtee vaiheikkaalle matkalle pohjan perille. Mutta Pariisin palattua vastoinkäymiset alkavat kasaantua hänen tielleen. Kallisarvoinen saalis varastetaan ja vähältä pitää, ettei Ferrerille tule viimeinen lähtö. Kun kaikki on onnellisesti selvinnyt, Ferrer huomaa olevansa siinä mistä aloittikin: valmiina uudelle kierrokselle.

Echenoz kertoo Ferrerin tarina minimalistisen eleettömästi, ilman kommentteja ja syvällisiä pohdiskeluja, ja juuri tästä eleettömyydestä hänen kuvaamansa jokapäiväinen elämä saa väkevän koomisen tehon. Kirja sisältää kehitysromaanin klassisen matka-motiivin, mutta Echenozin henkilöt palaavat entisille sijoilleen yhtä epämääräisen häilyvinä kuin ennenkin. Kirjasta on sanottu, että se on kuin päättyneen vuosituhannen jäähyväiset: se ei tiennyt, minne oli matkalla, eikä muistanut kysyä sitä itseltään.
(etulieve)