Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Hiljainen kylä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Syrjäiseltä Tannödin maatilalta löydetään kokonainen perhe raa’asti murhattuna. Vuoden 1955 hyinen talvi on taittumassa kevääksi, ja sodan arvet ovat vasta umpeutuneet. Nyt verta on taas vuodatettu ja pienen Einhausenin kyläyhteisön asukkaiden turvallisuudentunne on murskattu.

Todistajanlausunnoissaan kyläläiset eivät peittele tunteitaan. He puhuvat suoraan ja armotta murhatusta perheestä, josta kukaan ei oikeastaan pitänyt. Jotain omituisen kieroa heissä oli. Jotain kieroa on myös pikkukylän asukkaissa. Puheenvuoron saavat tutut ja ohikulkijat – murhatun kahdeksanvuotiaan Mariannen opettaja, kylän postinkantaja, maatilan entiset työntekijät. Pappilan keittäjätär on nähnyt itsensä Luciferin seisomassa metsänlaidassa murhapäivänä.

Todentuntuisia todistajankuvauksia rytmittävät pahaenteiset rukoukset. Taustalla kuiskii tuntemattoman kertojan ääni. Schenkel on kehittänyt oivaltavan kerrontamuodon ja jättää lukijan pääteltäväksi, kuka on murhaaja.
(Gummerus)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Elokuvat

Vie pois Kirjasampo.fi-sivustolta.

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

231

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

155

Kustantaja

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Kieli