Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Murtavia voimia

Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

Aiheet ja teemat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Oli sunnuntaipäivä toukokuun lopulla vuonna 1867. Ei missään näkynyt vielä kevään esikoisia. Paksuina kinoksina peitti lumi Pohjanmaan lakeita vainioita. Sen lisäksi nujutti ja ryöpytti lunta, ajaen eräälle Etelä-Pohjanmaan kirkolle tulevat ihmiset etsimään suojaa joko kirkosta tai likeisistä taloista.

Kirkonkellojen kumea pauke sai hyvin vähän juhlallisempaa muutosta aikaan, sillä niiden äänet tuntuivat kaiuttomina kuolevan jo hautuumaan äärimmäisellä nurkalla. Sitä vastoin paisuva myrsky yhä äänekkäämmin anasti puhevallan ja vaikutuksen. Vanha tuuliviiri multaushuoneen katolla kituutti ja valitti niin kuin senkin olisi ollut vilu. Kirkko näytti melkein tavallista pienemmältä, kun sen rajapiirteet alkoivat kadota sakean lumiryöpyn sekaan. Hautuumaan ympärillä kasvavat halavat, pihlajat ja tuomet huojuivat alastomina tuulen mukana etelää kohti. Suunta näytti niitä ikäänkuin suututtavan, sillä jokaisen syvemmän, pakollisen kumarruksen perästä ne rajusti suoristivat lehdettömät latvansa, ravistelivat ja puistelivat niitä kuin vanhat, kärtyiset ukot hapsiansa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

kuvauksia katovuoden 1867 ajoilta

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

221

Kustantaja

Kieli

Osana julkaisua

Alanimeke

kuvauksia katovuoden 1867 ajoilta

Kieli

Osana julkaisua