Herra Darwinin puutarhuri

Kohtalo on koetellut puutarhuri Daviesia. Hänen vaimonsa Gwyneth on kuollut, tytär on toistaitoinen ja poika heiveröinen. ”Kauneinta kasveissa on niiden äänettömyys. Toiseksi niiden liikkumattomuus, kirjoitin kun Gwyn kuoli, luen nyt, on ilta, kirjoitin epätieteellisesti, kun osanottokin jyrisi eikä hyvä tahto jättänyt rauhaan, suru painaa mutta se on kivi jonka kannan itse.”

Jumalattomuuden nimi on tiede, sanovat kyläläiset. Ja kun ihminen pystyttää itselleen uusia epäjumalia, siitä ei seuraa mitään hyvää.
(Poiminnat teoksen takakansi- ja kustantajan esittelytekstistä).
Romaanin keskiössä on Herra Darwinin puutarhuri, Thomas Davies, jonka vaimo on kuollut nuorella iällä ja jättänyt jälkeensä kaksi lasta: vähämielisen tytön ja sairaalloisen pojan. Puutarhurin henkilökuva valottuu kyläläisten näkökulmasta, yksi säälii, toinen pitää kirkossa käymätöntä miestä jumalattomana ja kolmas uskoo kovia kokeneen Daviesin hautovan itsensä ja lastensa surmaamista. Myös Davies itse pääsee romaanissa ääneen. Herra Darwin on teoksessa etäinen, kyläläisten silmissä melko salaperäinen hahmo, mies, joka on kirjoittanut maailmaa kohahduttavia kirjoja, mutta joita kukaan kyläläinen ei ole lukenut. Kirjoja kiinnostavampia ovat huhut Darwinin perheen suihkusta ja vieraista, joita Down Housessa käy.

Teoksen kieli tuo mieleen Virginia Woolfin Aallot -romaanin. Carlsonin teksti on tajunnanvirtamaista ja lyyristä. Näkökulmat vaihtelevat henkilöstä toiseen ja sama tapahtuma kuvataan monen henkilön tajunnan läpi. Totuus valottuu näiden henkilökohtaisten välähdysten ja kokemusten kautta. Tästä puheensorinasta, monista toisiinsa kietoutuvista äänistä kasvaa teoksen hieno tunnelma, kylä ja sen asukkaat toisessa ajassa, toisessa paikassa, kauan sitten. (Silene Lehto/ Sanojen aika)