Maurin päivä

"Illan tuuli soittaa jo latvaa pihlajan."
Kaisa pääsee vihdoin käyttämään lauluvihkoaan. Nuoret edustajat ovat kerääntyneet kabinetin pienen nurkkapöydän ympärille. Pitkätukkainen edustaja Syväkankaalta soittaa kitaraa. Mies nuolee katseellaan Kaisaa, joka seisoo pöydän vieressä ja on liian innoissaan huomatakseen mitään. Kaisan pää kiiltelee hikisenä ja punaisena tupakansavun läpi; hiukset ovat liimaantuneet otsalle, ja käsi heiluu hurmioituneesti.
"Niinkuin seppelepäinen vain nuori morsian on, kukkii pihlajahuntu tuo alla auringon."
Kuvittelen Kaisan nuorena morsiamena ilman vaatteita. Ensin asetan hänet pihlajan alle. Siinä hän seisoo Uralin kukkulalla huntu päässään ja hymyilee arvoituksellisesti kuin nainen Tarkovskin elokuvassa. Oksien välistä siivilöityvä valo leikkii hänen hiuksissaan. Zoomaan kasvoihin. Silmien hilpeä siristys, pieni tyttömäinen naurahdus. Samalla lauma valkoisia villihevosia kirmaa ohi hidastetusti laukaten, ja kukkulan takana sata tasaisin välein etenevää puimuria leikkaa kullankeltaista viljaa. Sitten siirrän Kaisan metsämökkiin ja sänkyyn. Kaisan punaposkinen pää allani, hiukset hikisenä sotkuna tyynyllä. Kaisa huokaa ja nostaa kädet niskani taakse paljastaen mustat karvapehkot kainaloissaan. Vilkaisen alemmas ja huomaan ajelemattoman karvoituksen vatsassa, reisissä ja säärissä. Mustat karvat kasvavat ja kihartuvat silmissä. Kirkaisen, hyppään sängystä ja juoksen villihevosten perään.
Karvat. Mistä ne tunkevat mieleeni? Muistan Isoäijälän kämmenselän karvat ja tunnen äkillistä tarvetta huuhdella suuni. Työnnän käteni kohti pöydällä olevia laseja. Käsi on kuin nosturin varsi, joka liikkuu ensin eteen ja aloittaa sitten hitaan kierron sivusuunnassa. Teen pienen virhearvion ja osun liian lujaa lasiin, jossa on kuplien perusteella Koskenkorvaa vissyllä. Lasi kallistuu ja kaatuu Vahtolan syliin. Hän hyppää pystyyn ja pyyhkii housujaan kiukkuisena. "Suo anteeksi, toveri!" huikkaan nosturini ohjaamosta ja aloitan lähestymisen uudelleen. Pysähdyn uuden lasin luo, jossa näyttää olevan vielä sulamattomia jääpaloja. Lukitsen kohteen ja vedän vartta taaksepäin. Nyt kämmen auki ja eteenpäin. Noin. Puristan kämmeneni kylmän lasin ympärille ja tunnen, miten viesti onnistumisesta siirtyy hermoratoja pitkin joka puolelle kiusattua ruumistani. Nyt ei ole enää hätää. Tartun vapaalla kädelläni tuolin käsinojaan ja tuen itseni selkänojaa vasten. Sitten nostan lasin varovasti ilmaan, asetan sen huulilleni ja juon kolme pitkää kulausta kyynärpää Vahtolan poskea hipoen.
Nuoriso saa laulettua laulunsa. Ihmiset taputtavat ja kohottelevat kolpakkojaan musisoijille. Maurikin laskee lasinsa pöydälle, suipistaa huuliaan suopeasti ja läpyttelee räpylöitään, läps läps. Eläköön taisteleva Nuorisoliitto! Kaisa loistaa onnesta ja julistaa, että viimeksi hänellä oli yhtä mukavaa pioneerina Artekilla. Minusta Reimarin kabinetti voittaa leirielämän selkein lukemin, mutta ei siitä aiheesta sen enempää. On tullut aika unohtaa hetkeksi leirinuotiot, kitaranrämpytykset ja Uralin pihlajat. Nyt on piirisihteerin vuoro nousta lavalle. Luvassa on illan pääesiintyjä, joka keskittyy ensin hetken tuolillaan ja suunnittelee hetkessä illan esityksen. Ammattilainen ottaa aina huomioon yleisön, paikan ja tunnelman. Kohotan katseeni savun läpi kattoon ja analysoin kabinetin atmosfäärin läpikotaisin.
Päädyn hienovaraiseen poliittiseen satiiriin. Kitaristi virittelee jo soitintaan ja käy neuvotteluja seuraavasta kappaleesta. Kaisa toivoo Guantanameraa. Nyt Maurin täytyy iskeä. Tempaisen yhdellä nykäisyllä silmälasit etuoikealla istuvan Rovaharjun nenältä. Mies ei ehdi edes aivastaa, kun Kaakisen Optiikan maahantuomat jykevät kekkoslasit ovat jo tukevasti nenälläni. Maurilla on vikkelät kädet. Rovaharju siristelee ja haroo pulleilla käsillään kuin myyrä. Ajoksen paksuniskaisia ahtaajia edustava toveri ei ymmärrä olla ylpeä lasiensa päätymisestä rekvisiitaksi älylliseen humoreskiin.
Kiipeän tuolille ottaen viisaasti tukea molemmista käsinojista. Rovaharjun lasit ovat sairaalloisen paksut; miehellä on kunnon taittovika. Odotan hetken tasapainon palautumista ja yritän kurkistella jatkoreittiä lasieni yli. Sitten konttaan pöydälle juuri sopivasti ennen Guantanameran alkua. Joka puolelta kuuluu kaatuvien lasien kilinää ja hätääntyneitä huudahduksia. Hymyilen mitään näkemättä ympärilläni uiskenteleville vaaleanpunaisille laikuille, jotka vaikuttavat kiukkuisilta. Toverit, älkää olko tosikoita!
Nyt Mauri nousee hitaasti täyteen mittaansa. Kohoan kabinetin ylle kuin ikihonka; pääni hipoo tummentunutta paneelikattoa ja käteni kurottuvat kohti seiniä. Suljen yleisön syliini. Kitaran näppäily lakkaa, ja usvan läpi olen näkevinäni, miten Kaisa laskee laulukirjansa ja katsoo minua vilpittömän kiinnostuneena. Puheensorina vaimenee huoneessa, kunnes tila ympärilläni on täysin äänetön. Tarjoilijakin keskeyttää tilausten ottamisen ja pysähtyy pöytien väliin katselemaan; vaaleanpunainen läiskä tarjottimen yläpuolella kääntyy suoraan minua kohti. Tämä hetki on kaunis. Jokainen esiintyvä taiteilija arvostaa hetkeä, jolloin yleisö pidättää henkeään ja odottaa.
Olen rauhallinen. Lämmin tunne läikähtää rinnassani. Maurilla on langat tiukasti hyppysissään, vaikka osa tovereista kuvitteleekin muuta. Kiuttu supisee jalkojeni juuressa ja yrittää houkutella minua alas pöydältä. Juomani kuulemma lämpenee. Koen huomautuksen loukkaavana ja siirrän kenkäni hänen sormiensa päälle. On tullut aika aloittaa esitys. Yleisö on räjähtämäisillään uteliaisuudesta, ja pienikin viive aiheuttaisi mielenkiinnon herpaantumisen.
Napitan nopeasti pikkutakkini, pyyhkäisen hiukset otsalleni ja kohotan oikean käteni. Sitten oikaisen etusormeni pystyyn ja aloitan Nikolajevin nasaalia matkien: "Arvoisat toverit! Kunnioitettavat suomalaiset ystävät!"
(Pöytäkirjaan merkittäköön yleisön reaktioista seuraavaa: Epäuskoisia huudahduksia. Hajanaista naurua. Varovaisia suosionosoituksia.)
"Baikalin-Amurin rautatie on oleva valtava ponnistus. Jälleen kerran sankarillisen neuvostoihmisen otsasuoni pullistuu. Kommunistinen rakennustyö Siperian kuusikossa karaisee nuoren sukupolven ytimiään myöten. Linnut laulavat ihmeissään titityy, kun sadat tuhannet nuoret tarttuvat teräskourillaan kiskonpätkiin ja ratapölkkyihin ja viskovat niitä peräkkäin aina Vladivostokiin asti. On siinä kapitalisti äimän käkenä. Nuoret vartalot taipuvat Siperian auringossa kuin koivumetsä tuulessa, mutta yksikään ei katkea. Toverit, nuorisoomme ei pure edes palleatyrä!?"
(Suosionosoituksia. Yleistä naurua. Huudahduksia: "Eläköön!", "Hurraa!" ja "Oikein!")
"Toverit! Suomalaiset mullisaukot! Maamme tiedeakatemia on juuri täyttänyt 250 vuotta. Mitä siitä sanotte, rakkaat naapurit? Neuvostokansa on laskeutunut puusta ja kurkottaa kohti avaruuden huikaisevia tähtitarhoja. Kajauttakaamme kolminkertainen hurraa tämän seikan kunniaksi. Uraa! Uraa! Uraa! Mitä hittoa, laitetaan vielä kerta kiellon päälle: Uraa! Noin. Juhlan kunniaksi saa olla vähän hillitön."
(Homeerista naurua. Jatkuvia suosionosoituksia. Huudahduksia: "Eläköön Mauri!", "Valta neuvostoille!" ja "Neljä tuoppia!")
"Toverit! Arvoisa henkilökunta! Sosialismi ja tiede ovat erottamattomia. Uskokaa huviksenne. Ilman tiedettä junat ajaisivat ympyrää pitkin Moskovan kehätietä eivätkä ikinä pääsisi Vladivostokiin. Tiede on tehnyt hiirenkakalta haisevat tsasounat tarpeettomiksi. Valistunut neuvostokansa käyttää turhiksi käyneitä kirkkojaan lentopallon pelaamiseen, eikä Jeesuksesta puhu enää kukaan. Papit ovat ajaneet partansa ja toimivat verkkotuomareina. Sitä on edistys, rakkaat ystävät. Edistys leijailee maamme yllä kuin hyvä piimäpieru."
(Hillitöntä naurua. Myrskyisiä suosionosoituksia. Välihuuto salin perältä: "Hurraa edistykselle!")
"Toverit! Tiede on laajentanut neuvostoihmisen tietoisuuden kosmisiin mittoihin. Kysykää torimummolta jaksollisesta järjestelmästä ja saatte kuulla alkuaineet atomipainon mukaisessa järjestyksessä vedystä alkaen. Kysykää lettipäiseltä koulutytöltä maailmankaikkeuden laajenemisesta ja saatte vastaukseksi kattavan esityksen Dopplerin siirtymineen kaikkineen. Jos teillä on aikaa, tulee kaupan päälle tyhjentävä selostus suhteellisuusteoriasta. Toverit, tähän pystyy vain neuvostotiede!"
(Jyrisevää naurua. Edustajat nousevat seisomaan. Valtavia, myrskyn lailla salia ravistelevia suosionosoituksia. Ilon kyyneliä pyyhitään. Osa edustajista alkaa spontaanisti laulaa Kansainvälistä.)
"Toverit! Suomalaiset alkoholistit! Olisi pirunmoinen vääryys olla nimeämättä niitä sankarillisia tiedemiehiä, jotka ovat tehneet ihmeen mahdolliseksi. Kohottakaamme maljamme heille. Jokainen heistä on ryypyn arvoinen."
(Kansainvälisen laulaminen keskeytetään kunnianosoituksen ajaksi. Edustajat kohottavat tuoppinsa.)
"Eläköön L.I. Lobatshevski! Eläköön D.I. Mendelejev! Eläköön A.S. Popov! Eläköön I.I. Metshinikov! Eläköön K.J. Tsiolkovski! Eläköön I.P. Pavlov! Eläköön N.M. Persejev! Eläköön V.I. Paskovits! Eläköön S.A. Pissareva! Eläköön I.M. Kusikov!"
(Kiihtyneet edustajat nauravat ja huutavat hurraata. Sekasorto uhkaa.)
"Toverit! Jatkakaamme veljespuolueidemme välisen yhteistyön rakentamista V.I. Leninin, L.I. Breznevin, O.W. Kuusisen ja Pakkasukon viitoittamalla tiellä! Eläköön Suomen Kommunistinen Puolue! Kolme hurraata Lapin piirijärjestölle, ja lisää viinaa kaikille!"
Täydellinen menestys. Seison pöydällä ja silittelen tukkaani kuin Nikolajev. Kellun kabinetin seinistä kimpoilevissa suosionosituksissa. Naurunremakat työntyvät selkäni alle ja nostavat minua korkeammalle ilmaan; riehakkaat huudahdukset laskeutuvat olkapäilleni kuin siipiään räpyttelevät kerubit ja kiskaisevat minut lähemmäs tupakansavun peittämää kattoa. Olen hississä, matkalla huipulle. Tästä tuli sittenkin Maurin päivä.