Isä ja poika

Keväällä kylvönaikaan kerran pari vuotta sitten isä pani minut karhitsemaan tuossa saunan takana peltoa, hän oli kylvänyt ja piti peittää siemenet ja hän sanoi: »Älä sitten mene painoksi karhin päälle, etteivät siemenet mene liian syvään.» Mutta isä meni kauppaan ja kun karhitsin, nousin välillä seisomaan lavalle, niin kuin ennenkin karhitessa. Kun sitten olin koko pellon ajanut ja isä tuli katsomaan, hän kysäisi: »Olitko karhin päällä.» Sanoin, että olin ollut. Kerran myöhemmin oli puhetta jostain asiasta ja Aune ei uskonut, mitä minä sanoin, ja sanoi, että valehtelin. Isä sanoi silloin Aunelle: »Ei se Pauli valehtele.» Minulla tuli siitä sellainen käsitys, että me isän kanssa luotimme toisiimme.
Mietin, että isä silloin, kun lähdimme äitipuolen talosta, sanoi meille kaikille, että hän kävisi aina siellä niin kuin oli tehnyt, ennen kuin muutimme sinne.
Olin puohin päässä ja palasin takaisin kuistin eteen ja menin pirttiin. Piirongin pikkulaatikosta otin kosmoskynän ja kirjepaperilehtiöstä paperin ja lähdin ulos ja kävelin liiteriin. Tunsin kasvoillani, että punastuin, kun päätin ruveta kirjoittamaan. Liiterin nurkassa oli pahvinen kenkälaatikko. Kiskoin siitä irti kansipalan. Istuin hakkuupölkylle ja olin varuillani, jos joku tulisi.

Sanoitte silloin, kun lähdimme pois sieltä äitipuolen talosta, että kävisitte siellä aina niin kuin ennenkin. Olette aina sanonut minulle, että se ei ole mies eikä mikään, joka ei sanaansa pidä, että ei ole mitään merkitystä sellaisen miehen puheilla, joka ei sanaansa pidä.

Pauli

Kosmoskynän violetti jälki tahtoi olla liian himmeä ja käsiala oli huonoa. Kyllä siitä saa selvän, mietin. Taitoin paperin niin, että kirjoitus oli sopivasti näkyvissä, panin paperin varovasti taskuun ja kävelin kuistia kohti. Menin kuistiin ja porstuaan ja kaupan oven luona kuulin isän äänen: »Entä sitten.» Menin kamarin ovelle ja avasin sen. Kamarin haju, joka johtui isän tupakanpoltosta, papereista ja isästä, tuntui heti. Menin pöydän luo. Siinä oli keskellä vasta tulleita laskuja. Näitä isä katsoo kohta, kun on aikaa, mietin. Panin paperini niitten päälle ja peitoksi tyhjän kirjekuoren, että Vuori-Hilda ei huomaisi, jos sattuisi käymään kamarissa. Tulin pois ja kävelin pihan yli navetanporstuaan.