Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.
Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Paikkaa ja mieltä

Videot
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kypsä ero on sellainen, etteivät lapset muuta kodistaan. Antaa aikuisten rampata asunnosta toiseen ja luukusta kolmanteen. Tämä on äidin ja ex-vaimon ehdoton vaatimus, hänellä kun on jo ammattinsa puolesta näkemystä ja paljon varoittavia esimerkkejä.
Ja hevonpaskat. Kolmen kodin loukussa ja kierrätysperheiden kiihtyvässä kippiliikkeessä kukaan ei asu oikeasti enää missään. Hoitolaitokseen joutuneen ukin omistamassa talossa perikunta tekee tahattoman ihmiskokeen, tavattoman kypsän ja halvan eron. Mutta muuta kypsää ei tontilla ole kuin puutarhaa hoitamaan palkatun Hakkilan kärräämä kasa hevosenpaskaa.
Paikkaa ja mieltä on eheäliikkeinen romaani aikalaisuuden tragikoomisista puolista. Mieli ei voi riittää kovin moneen paikkaan, mutta teot kantavat läpi seinien ja kattojen.
(takakansiteksti)
” Ihan vakavissaan mietin, että pitäisikö lapsille hankkia Idols-tähti kotikeikalle, että ne saisivat mieleenpainuvia elämyksiä sen sijaan, että syötäisiin kalakeittoa ja katsottaisiin Avaraa luontoa.”
Näin tilittää Juhtaiskät –nimiseen tukiryhmään kuuluva etäisä Mari Mörön uusimmassa kirjassa.

Huh, mitä kielen julmaa, riehakasta, hysteeristä, nokkelista nokkelinta tykitystä! Mörön kieltä ei voi opetella, sen kanssa on synnyttävä. Se on hallussa alusta loppuun. Jotta sitä ymmärtäisi ihailla, kuten kuuluu, pitäisi lukunopeuden olla olematonta. Hyvä tarina lipsuu sormista, jos herpaannuttaa ajatuksen kauppalistoihin tai muihin arkielämän lillukan varsiin. Jo pelkästään kielen ja tekstin nokkeluuden sekä nappiin osuvan aihevalinnan takia tämä kirja ansaitsisi Finlandiapalkintoehdokkuuden.

Kirjan sekopääperhe on oikeastaan ihan tavallinen avioeroperhe, nykyajalle mitä tyypillisin. Lapset ovat parin bissen jälkeen saaneet rakkaudesta(?) alkunsa (koska ihmisten vain pitää lisääntyä), sitten on hetken ajan eletty unelmaa, talojen ja tavaroiden, velkojen ja ostohysterian keskellä ja lopulta huomattu kasvureittien erilaisuus ja päätetty heittää hellät jäähyväiset. Krisun ja Taron perheessä vain on päätetty elää lasten ehdoilla niin, että lapsilla on yksi koti, vaihtovanhemmat vuoroviikoin eikä kukaan oikeastaan tiedä, että äiti ja isi ovat eronneet. Lapset ainakaan. Mutta ihmeissään ne ovat.

Perheen pihaa tulee hoitamaan Hukkila ”kokopalvelun kotikuntoon” -firmasta ja hän on ainoa, joka tuo vähänkään tolkkua Matsonin perheen arkeen. Lapset lompsivat kouluun uimakellukkeissa ja leikkivät ventovieraille kuollutta huomiota saadakseen. Hukkila yrittää saada burnoutissa tempoilevaa isää, Taroa, reipastumaan ja ehkä vähän tähän puhtia lopulta saakin. Hukkila itse saa tarpeekseen ihmisten kannattelusta ja häipyy Kiotolaiseen zenluostariin kiviä istuttamaan.

Perheen äiti Krisu on vaikeasti jokapaikanhöylä-adhd, ärsyttävä besservisser ja veemäinen akka. Mutta ei mene hyvin hänelläkään, joten tavallaan ymmärrettävää ja ajan vaatimaa Krisun kohkaus on. Lapset sitten kuitenkin jotenkin unohtuvat kaiken muun hössötyksen keskelle, vaikka heidän hyvinvoinnistaan alkuun onkin kyse. Yhden kodin ja kahden omaa elämää elävän vanhemman yhteisöelämäkokeilu kirahtaa karille kuin Titanic. Pelastautukoon ken voi.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
168
Kustantaja
Videot
Elävän arkiston upotuskoodi