Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Jos rehellisiä ollaan

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Serkukset ovat elämänsä käännekohdassa, kun he vuosien jälkeen tapaavat. Sinkku laivakokki Sirkka on seilannut rahtilaivoilla kaukaisilla merillä, tunnollinen perheenäiti Orvokki on uurastanut lehtiyhtiön arkistossa. Kahden näin erilaisen ihmisen kohtaamisessa ei yhteentörmäyksiä voi välttää. Mutta kun menneisyyden kaitafilmi asetetaan suurennuslasin alle ja sitä katsotaan myös toisen silmin, voi tulevaisuuskin muuttua. Regian Raskin kolmannessa romaanissa on samaa vetävää menoa kuin hänen hyvän vastaanoton saaneissa kirjoissaan Ei millään pahalla ja Tänään kotona.
(Otava)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Tekstinäyte

”Nainen oli tyyppiä, jota Orvokki oli aina inhonnut. Punaiseksi värjätty tukka ja kultakoruja, vaatteet joihin Orvokki olisi pukeutunut korkeintaan saunan jälkeen.” Ja Sirkka Orvokista: ”Marimekkoihminen. Pikkuisen boheemi, mutta ihan pikkuisen vaan. Eikä haitannut, vaikka kaikki tietäisivät, mitä vetimet olivat maksaneet.”
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

255

Kustantaja