Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Ei-kuori
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.
kuvaus
Ne, jotka pitävät Salmisen tyylistä eivät pety lukiessaan kirjaa. Kirjailijan kuvaamassa taksissa ei huolestunut äiti vie lastaan terveyskeskukseen tai iloinen perhe ole menossa mummin syntymäpäiville. Autossa on kyydissä juoppoja sikoja, jotka kiukuttelevat kuljettajalle ja ajattelevat vain naimista. Alku lupaa harhauttavasti toisin. Ensimmäisessä episodissa vanha mies vie vaimoaan hoitoon. Paluumatkalla hän kuitenkin tunnustaa olleensa nuorena turhankin aktiivinen ja sekaantuneensa, kuten hän itse sanoo, kassan laskeneeseen Sirkkaan. Jokaisessa henkilössä on varjopuolensa, joilla kirjailija herkuttelee. Teoksessa on monta kertojaa, joiden sielunmaisemat ovat kuitenkin keskenään niin samankaltaisia, ettei laajaa väriskaalaa synny.
Kirja kertoo taksikuskista, tämän veljestä ja heidän äidistään. Mukana on myös dementoituva mummo, jonka kuolemaa ei jakseta odottaa. Sillä aikaa, kun vanhus on käymässä sairaalassa, hänen kotinsa muutetaan rahaksi.Vaikka on kyse perheestä, niin minkäänlaisia positiivisia tunnesiteitä ei ole. Äiti kuvaa poikaansa näin, "tuossa Urkki nyt seisoo ja aukoo suutaan. Mitään äidinrakkautta minulla ei ole sitä kohtaan. Ei ole ollut vuosikymmeniin. Pienet siansilmät katsovat kahteen suuntaan sisäänpäin, maha rellottaa. Jotakin se mylvii minulle."
Oman tyylilajinsa kirjailija hallitsee taitavasti. Kuvaukset ovat osuvia ja niillä on varmasti todellisuuspohjaa. Tekstiä sävyttää paikoin alakuloinen huumori. Taksikuskin äiti päättää vastata postissa tulleeseen tilauskyselyyn kyllä ja tilata lehden. Kimmokkeena on voittaa auto. Kun on raaputtanut kolme autonkuvaa esiin, tietää voittoautonsa värin, ja se on tietysti punainen. Kun taksikuski selittää, että äitiä on huijattu, tämä väittää vastaan. Ei-kuoreen pitää ostaa itse postimerkki. Kyllä-kuori menee lehden piikkiin, joten kyllä hän on myös jotain saanut eli on voittajien puolella.
Parasta kirjassa ovat ehkä tylyn realististen kuvausten lisäksi osuvat kielelliset ilmaisut esimerkiksi siitä miten hiljaisessa keittiössä kuulee, kuinka kerrostalo ei hiljenny koskaan: "Betonielementtejä pitkin ääni kulki kuin lutikka ja teki pesän sinne missä melua ei omasta takaa ollut."
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Kirja kertoo taksikuskista, tämän veljestä ja heidän äidistään. Mukana on myös dementoituva mummo, jonka kuolemaa ei jakseta odottaa. Sillä aikaa, kun vanhus on käymässä sairaalassa, hänen kotinsa muutetaan rahaksi.Vaikka on kyse perheestä, niin minkäänlaisia positiivisia tunnesiteitä ei ole. Äiti kuvaa poikaansa näin, "tuossa Urkki nyt seisoo ja aukoo suutaan. Mitään äidinrakkautta minulla ei ole sitä kohtaan. Ei ole ollut vuosikymmeniin. Pienet siansilmät katsovat kahteen suuntaan sisäänpäin, maha rellottaa. Jotakin se mylvii minulle."
Oman tyylilajinsa kirjailija hallitsee taitavasti. Kuvaukset ovat osuvia ja niillä on varmasti todellisuuspohjaa. Tekstiä sävyttää paikoin alakuloinen huumori. Taksikuskin äiti päättää vastata postissa tulleeseen tilauskyselyyn kyllä ja tilata lehden. Kimmokkeena on voittaa auto. Kun on raaputtanut kolme autonkuvaa esiin, tietää voittoautonsa värin, ja se on tietysti punainen. Kun taksikuski selittää, että äitiä on huijattu, tämä väittää vastaan. Ei-kuoreen pitää ostaa itse postimerkki. Kyllä-kuori menee lehden piikkiin, joten kyllä hän on myös jotain saanut eli on voittajien puolella.
Parasta kirjassa ovat ehkä tylyn realististen kuvausten lisäksi osuvat kielelliset ilmaisut esimerkiksi siitä miten hiljaisessa keittiössä kuulee, kuinka kerrostalo ei hiljenny koskaan: "Betonielementtejä pitkin ääni kulki kuin lutikka ja teki pesän sinne missä melua ei omasta takaa ollut."
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
Minua väsytti. Hammaslääkäri tuli apulaisensa kanssa. Niillä oli neula ja lankaa. Avasin suutani suuremmaksi, mutta eivät ne sinne katsoneet, ne tekivät jotain otsalleni. Ei tämä ollut hammaslääkäri. Ei nykyisin tarvittu hampaita mihinkään, ei ollut mitään hymyiltävää. Ne ompelivat. Tämä oli sairaala. Olin tietysti kaatunut. Ja tietysti ne tunsivat minut. Kaikki tunsivat. Minä olen hälinäteollisuuden tähti. Siksi minut palkitaan. Siksi minulla on varaa juoda. Siksi lehdet kyselevät minulta kaikesta kaiken, vaikka en ole ikinä tiennyt mistään mitään. Minua väsytti, mutta tähän hätään en pystynyt sammumaan. Viinaa olisi pitänyt saada lisää. Tuskin olisin silloinkaan sammunut, mutta maailma ympärillä olisi mennyt kiinni. Osasin ottaa ilon irti elämästä, mutta en tiennyt mihin se kiinnitetään. Ei olisi koskaan pitänyt lähteä kotoa pois. Olisi pitänyt jäädä kotiseudulle ja jatkaa isien työtä. Muistan ensimmäisen asuntoni Helsingissä, ensimmäisen yöni kaupungissa ja ensimmäisen krapulani. Heräsin pikkutunneilla ja kävin oksentamassa. Katsoin ikkunasta alas kadulle. Näyteikkunat heijastivat kaupunkia sirpaleina. Ratikkakiskot makasivat koloissaan silmät auki ja odottivat aamua ja ensimmäisiä vaunuja, joiden alla ne pääsisivät kiljumaan katukuilut teräksenkirkkaiksi. Liikennevalot vilkkuivat oranssia niin pitkälle kuin näki. Levottomassa maailmassa valokin oli rauhatonta. Se hakkasi päätään seinään jokaisessa kadunkulmassa. Ja kun aamu vihdoin koitti päätin panna pyhähousut jokapäiväisiksi.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.