Tällaisia lauseita
Tyyppi
novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Tekstinäyte
Hän käveli ylös mäkeä. Tällaisia lauseita ihmiset käyttävät puhuessaan surusta. Hän käveli kuin olisi kävellyt jotakuta karkuun. Hän melkein juoksi. Hänellä oli yllään pitkä toppatakki ja olkalaukku. Nilkat nuljuivat sohjossa.
Risteyksessä hän kääntyi. Hän pysähtyi ja jäi seisomaan jaloilleen ikään kuin oli pudonnut siihen. Hän seisoi paikoillaan ja jostakin ui linnunlaulua hänen korviinsa. Hän ei tajunnut kuulevansa sitä.
Miksi? Hän nousi ilmaan, leijui ilmassa. Hän puhui hänen kanssaan, mutta keskustelu oli jo ohi. Hän puhui mielessään. Hän vastasi. Tällaisia lauseita ihmiset käyttävät puhuessaan surusta.
Hän laskeutui takaisin jalkoihinsa. Auto ajoi hänen ohitseen. Oliko hän pudottanut jotakin? Oliko hänen kaivettava olkalaukkuaan perustellakseen olemassaolonsa keskellä jalkakäytävää, liikkumattomana?
Hän putosi jaloilleen, kääntyi tuijottamaan ohi ajavaa autoa ja jatkoi matkaa, koska hänellä oli kiire. Hänellä ei ollut kiire minnekään. Tällaisia lauseita ihmiset käyttävät puhuessaan surusta.
Hän lähti etenemään puolijuoksua pitkin poikkikatua, joka ei ollut poikkikatu vaan katu niin kuin jokainen katu. Hän käveli liukastellen paksussa sohjossa. Hän ohitti ränsistyneen orapihlaja-aidan, jota raskaat lumipaakut painoivat.Pihalla orapihlaja-aidan takana oli keinu, jota hän ei nähnyt.
Sitten hän jälleen pysähtyi. Rintaa puristi. Hengittäminen oli vaikeaa. Vaikeaa. Hänellä oli kiire päästä neljän seinän sisälle seinien sisään.
Hän käveli yli pihan, ohi talon kulman, pitkin seinän viertä ja veti oven auki. Ovi oli raskas. Hän veti sen auki. Joka päivä hän veti sen auki. Uloslähtiessään hän työnsi ovea. Hän astui sisään. Hän kopisteli kenkiään. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä.
Päivä oli tavallinen. Mutta hän oli kotona. Tavallisesti hän oli töissä, tähän aikaan.
Risteyksessä hän kääntyi. Hän pysähtyi ja jäi seisomaan jaloilleen ikään kuin oli pudonnut siihen. Hän seisoi paikoillaan ja jostakin ui linnunlaulua hänen korviinsa. Hän ei tajunnut kuulevansa sitä.
Miksi? Hän nousi ilmaan, leijui ilmassa. Hän puhui hänen kanssaan, mutta keskustelu oli jo ohi. Hän puhui mielessään. Hän vastasi. Tällaisia lauseita ihmiset käyttävät puhuessaan surusta.
Hän laskeutui takaisin jalkoihinsa. Auto ajoi hänen ohitseen. Oliko hän pudottanut jotakin? Oliko hänen kaivettava olkalaukkuaan perustellakseen olemassaolonsa keskellä jalkakäytävää, liikkumattomana?
Hän putosi jaloilleen, kääntyi tuijottamaan ohi ajavaa autoa ja jatkoi matkaa, koska hänellä oli kiire. Hänellä ei ollut kiire minnekään. Tällaisia lauseita ihmiset käyttävät puhuessaan surusta.
Hän lähti etenemään puolijuoksua pitkin poikkikatua, joka ei ollut poikkikatu vaan katu niin kuin jokainen katu. Hän käveli liukastellen paksussa sohjossa. Hän ohitti ränsistyneen orapihlaja-aidan, jota raskaat lumipaakut painoivat.Pihalla orapihlaja-aidan takana oli keinu, jota hän ei nähnyt.
Sitten hän jälleen pysähtyi. Rintaa puristi. Hengittäminen oli vaikeaa. Vaikeaa. Hänellä oli kiire päästä neljän seinän sisälle seinien sisään.
Hän käveli yli pihan, ohi talon kulman, pitkin seinän viertä ja veti oven auki. Ovi oli raskas. Hän veti sen auki. Joka päivä hän veti sen auki. Uloslähtiessään hän työnsi ovea. Hän astui sisään. Hän kopisteli kenkiään. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä.
Päivä oli tavallinen. Mutta hän oli kotona. Tavallisesti hän oli töissä, tähän aikaan.