Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kerro kerro kärpänen

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Eino Kauppalan kolmannen romaanin perusaiheena on jännitysromaanin kuvio: eräs Kutri-niminen rikas ravintoloitsija on murhattu ja ruumis on valettu kipsiin. Rikoksentekijöiksi epäillään taiteilijaryhmää, jonka jäsenyyteen myös kirjan kertojaminä kuuluu. Kertoja ja komisario erittelevät tapausta, kunnes väistämättömään loppuratkaisuun saavutaan. Tapahtumat saavat groteskin tutkimuksen luonteen, kun kirjan kertoja ryhtyy tutkimaan ruumiista tavattuja kärpäsen toukkia.
Kysymys ei silti ole tavanomaisesta jännitysromaanista, vaan erikoisesta ja vain Kauppalalle ominaisesta teemankäsittelystä. Hyvin mielenkiintoinen jakso on erään itsemurhakandidaatin pesiytyminen kertojan asuntoon tutkimusprosessin ajaksi. Kauppala johdattelee kuvausta monipuolisesti ja ilmeikkäästi loppua kohden ja saa syntymään tyylillisesti ja katsomuksellisesti vaikuttavan kirjan kuilun partaalla olevasta yhteiskunnastamme. Kirja päättyy uutisiin Robert Kennedyn murhasta.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

184

Kustantaja

Kieli