Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kesäkuu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Jyrki löytää itsensä vanhan linja-auton ratista ajamassa kohti pohjoista. Kauan kateissa ollut setä hänet tähän oli käskenyt, matkalle sedän nuoruuteen.
Kesäkuu on kertomus unelmista, peloista, etsimisestä, ja lopulta, löytämisestä. On vain ajettava vähän matkaa taaksepäin. Kesäkuu on tarina matkasta, jonka jälkeen kukaan ei ole entisensä.
Kesäkuu on monipuolisen ja kiitetyn Taina Teerialhon ensimmäinen romaani.
Eurajokelainen Taina Teerialho (s. 1966) on julkaissut niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Proosan ja lyriikan lisäksi Teerialho on kirjoittanut draaman tekstejä. Harrastuksina ovat erilaiset kädentyöt, kirjakokoelma ja lukeminen, reppu ja matkallaolo.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Tekstinäyte

... alusta loppuun ja pohjiaan myöten uutta tietä. Sellaisessa on tumma, sileä pinta ja hiljainen ajoääni. Kun sellaista tietä ajaa, on kuin alla olisi pehmeää ja sileää jäätä. Ajoimme suoraa joka oli kuin Aatamin rukous, pitkä ja kapeneva. Edellämme matkasi reilusti maantietä nähnyt Opel. Takaikkunalla kellotti oluttölkkejä, pelleissä lommoa ja viirua. Kesti ennen kuin tajusin, että olin nähnyt tuon ennenkin. Se kärkkyi ohittaakseen johon ensimmäisen, eivät päässeet. Miten ne täällä olivat?
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

240

Kustantaja

Kieli