Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kotipaikka Linden Hills

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Häät kuin hautajaiset, ja hautajaiset, jotka todellisuudessa olivat häät. Linden Hillsissä ei mikään näyttänyt siltä kuin todellisuudessa oli.
Silti Waynen piirikunnan mustaihoiset halusivat kuulua Linden Hillsiin. Sinne pääseminen todisti menestyksen jotenkin lopullisesti, siellä voi unohtaa väitteet mustien vähäpätöisyydestä. Kiitos Luther Nedeedin suvun, valkoisten maailmaan oli isketty kiila, jossa Etelän orjien ja päähän potkittujen jälkeläiset pääsivät toteuttamaan amerikkalaista unelmaa. Ja kun oli menestyvä, ei tarvinnut muistaa olevansa musta. Se oli halpa hinta maallisesta paratiisista.
Eräänä joulunseutuna tätä paratiisia kiertelee hanttihommissa kaksi kuvaan sopimatonta, runoja rustaavaa kaverusta: koulunsa keskeyttänyt Lester Tilson sekä Willie Mason, köyhä ja ulkopuolinen. Siitä tuleekin varsinainen opintomatka – kuin Dantella ja Vergiliuksella helvetissä. Koti toisensa jälkeen paljastaa salaisuutensa, ja Tupelo Driven hienolla kehätiellä pojat kohtaavat itsensä Luther Nedeedin, Linde hillsin mystisen valtahahmon, jonka kellarista sinä jouluna ryöpsähtää päivänvaloon salaisuuksista makaaberein.

Elämänmakuisesti ja ronskilla huumorilla Gloria Naylo kuvaa ylemmän keskiluokan pintakiiltoa, kertoo itsensä kadottaneiden ihmisten historian, tallentaa riipaisevasti heidän tuskansa, ja pelon.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

360

Kieli

Lisätietoja

T. S. Eliotin Gerontionin suom. Kai Laitinen

Sarjamerkintä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

335

Kieli

Kääntäjä