Pojan muistelmat

”Isäni liittyi punakaartin A-komppaniaan heti kapinan alussa. Kun äitini kysyi miksi, isä sanoi, ettei hän parempaa maailmaa tarvitse, mutta hän on mukana rakentamassa sitä pojalleen. Äiti kysyi vielä, mihin me joudumme, jos isä kaatuu rintamalla. Isä sanoi: ’ Kyllä kissalle kynnet selkiää, kun se seinälle heitetään’.” Äidin ounastelut käyvät toteen, isä kaatuu, ja perhe hajoaa. Alun toiselle kymmenelle ehtineen Väinö-pojan on lähdettävä maailmalle sananmukaisesti ”kokeilemaan kynsiensä kestävyyttä”. Hän pääsee rengiksi maalaistaloon, ja maatöihin tottumaton kaupunkilaispoika kun on, kokee kaksin verroin kipeämpänä sen ’rääkin’, johon renkipojat tuolloin joutuivat. Äidille olisi pitänyt kirjoittaa, mutta… ”Kirjoittaisinko, että olen palelluttanut varpaani tai että olen liian lyhyt pumpun varteen? Että minun on kiireesti saatava sarkahousut ja tarpeeksi suuret saappaat? Niin minä sitten eräänä pyhäpäivänä menin repulleni. Minulla oli siellä virallinen postikortti, ja tuvan pöydällä minä kirjoitin: ”Minä voin oikein hyvin täällä. Paljon terveisiä. Väinö.”