Marraskuu

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Marraskuu on neljästä laajasta novellista jännittävästi kokonaisuudeksi kutoutuva romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat samaan marraskuiseen päivään ensi vuosikymmenen alkupuolella.

Ensimmäisen kertomuksen päähenkilö on ikääntyvä mediajulkkis, joka kirjoittaa elämänhallintaa käsitteleviä kolumneja. Toisessa kertomuksessa keski-iän jo ylittänyt liikemies on lähdössä työmatkalle Yhdysvaltoihin. Lentokoneen lähtöä odotellessaan hän tekee tylyjä huomioita muista ja paljastaa kovat elämänarvonsa. Kolmannen novellin keskiössä on Yhdysvalloissa pankin nettipalvelussa työskentelevä suomalaistyttö, joka on paennut ulkomaille kipeätä rakkaussuhdetta. Neljännessä kertomuksessa lukija tapaa 59-vuotiaan Fransin, hiljattain potkut saaneen historianopettajan, joka on menettänyt elämänhalunsa.

Kolmeen ensimmäiseen novelliin punotut vihjeet yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista kasvavat lopulta viimeisessä hyytäväksi tulevaisuusvisioksi: geenitutkimuksissa sairastumisalttiiksi todetut sikiöt abortoidaan, yli 75-vuotiaita ei enää oteta sairaalaan, eutanasiapillereitä saa vapaasti apteekeista ja kuolinapu on virallisesti hyväksyttyä toimintaa.

Tämä taitavasti rakennettu, ajatuksia herättävä kokonaisuus on tavallaan tapaus: se on esseistinä tunnetun Mazzarellan toinen romaani. Lukukokemus on ravisteleva ja palkitseva.
(Tammi)

Kirjallisuudenlaji

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

203

Kustantaja

Kieli

Alanimeke

kertomuksia

Ilmestymisaika

Sivumäärä

230

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Lisätietoja

Tammi, 2010