Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Mustan kukon laulu

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Musta kukko kiekuu vihlovalla äänellään Pyöreämäen mahtavan maalaistalon pihamaalla. Jemiina-emäntä on talon ja siihen kuuluvien maiden itsevaltainen hallitsija. Sokea Isäntä-Paavo ja Elias-poika sekä alustalaiset ovat omaisuutta rakastavan Jemiinan alistamia. Talon maaomaisuuteen kuuluvan Puronvarren köyhät asukkaat maksavat maatilkuistaan raskasta veroa Jemiinalle. Verot maksetaan tekemällä töitä. Uusi piikatyttö Lyyli miellyttää Jemiina-emäntää. Ahkeraa ja hyväntahtoista tyttöä opetetaan talon tapoihin. Jemiina ei suvaitse poikansa rakastumista Lyyli-piikaan ja hän lähettääkin poikansa kaupunkiin. Lyyli jää Pyöreämäkeen ja yrittää alistua nöyrästi Jemiinan ankaraan komentoon. Seuroissa pastori nuhtelee Jemiinaa julkisesti ahneudesta ja paatuneisuudesta. Jemiina tunnustaa tehneensä syntiä, mutta ylimielisenä ei kadu sitä. Tilaisuudessa pohditaan myös suunnitelmaa Puronvarren asukkaiden omasta laivalaiturista, jota Jemiina on vastustanut. Kotiin palannut Elias ja Lyyli asettuvat kyläläisten puolelle laituriasiassa.

Laajan romaanin kerronta etenee rauhallisesti. Henkilöiden luonne ja keskinäiset suhteet paljastuvat näytelmällisissä kohtauksissa. Jemiina-emännän vallanhimo ja rakkaudettomuus kärjistyvät pastorin Pyöreämäessä pitämissä seuroissa. Mustan kukon kiekuminen enteilee onnettomuutta emännän tahtoa vastustaville: Urulan Mikko hukkuu ja Lyyli ja Elias erotetaan toisistaan. Kukko on kostonhalun ja pahuuden symboli. Muita vertauskuvallisia aiheita ovat uskomus voimaa antavasta lentopihlajasta ja isännän näön paraneminen. Lyyli osoittautuu emäntäänsä voimakkaammaksi, sillä hän pystyy vihankin ympäröimänä rakastamaan. Hyväsydäminen Lyyli jää jopa hoitamaan kuolevaa Jemiinaa tämän ilkeistä teoista huolimatta. Sivuhenkilöt, Elias, uskovainen Enkeli-Asari ja aarteenetsijä Iivari, tukevat ja tarkentavat päähenkilön hahmottamista. Jemiinan esikuvana on ollut Merenmaan tapaama savolaisemäntä, josta tarinoitiin vielä 1960-luvulla.

Ympäristö on Martti Merenmaan savolainen saarimaisema, jota luonnehditaan erämaisen komeaksi. Huuhkavuori ja Rahasaari löytyvät edelleen kirjailijan kesäsaaren Einesalon läheltä. Ajallisesti romaanin tarina sijoittuu viime vuosisadan alkupuolelle. Tapahtumat rajoittuvat "keväisestä kasteenkimalteisesta aamusta" alkutalven jäidenjäätymisen aikaan. Teosta rytmittävät maalaistalossa vuodenkulun mukaan tehtävät työt: perunanistutus, heinänteko, perunannosto ja rukiinpuiminen. Kuvauksiin kyläläisten yhdessä tekemistä perinteisistä maatöistä yhdistetään tunnelmallisia tuokioita luonnon kauneudesta. Hellepäivän polttava auringonpaahde ja heinäpellon huumaavat tuoksut sekä loppusyksyn kohmeus ovat aistittavissa kirjan sivuilta. Ihminen ja luonto ovat yhtä, kuten Lyylin kävellessä lempeänä juhannusyönä metsäpolulla.

(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto. Teksti: Seija Hänninen)

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Tekstinäyte

Miten olikin kesä kasvattanut hyvän ja runsaan heinän! Luonto oli näyttänyt suuren ystävyytensä Jemiinalle niin, että hän jälleen saattoi tuntea olemassaolon hurmaa. Miten vakavaa hurmaa se olikaan, vakavaa ja kahlitsevaa. Silloin aivan kuin joku ääni puhui Jemiinalle, että hänen elämänsä nousi laajemmalta ja syvemmältä pohjalta kuin kenenkään toisen ihmisen näillä main, vaikka hän usein tuskaili ja usein itsekseen sitä epäili. Mykkä, maan uumenista kohoava menestyksen ilo oli monen monina kesinä toki siunannut Jemiinan sielua. Häntä syleili outo ja käsittämätön jumaluus, vastustamaton voima, johon hän oli liittynyt salaisilla siteillä ja joka ei voinut häntä jättää. Joskus Jemiina oli ollut näkevinään tuon jumaluuden kasvot heilimöivien peltojen yllä ja kukkivien niittyjen värihehkussa. Ja monesti Jemiina olisi halunnut sitä teoin palvella, osoittaa syvää rakkauttaan sille, mutta oli kuin jumaluus olisi aina silloin hymyillyt Jemiinalle. Se ei tarvinnut mitään palvelusta, sillä se oli muuttumaton ikivoima. Eikä Jemiina voinutkaan sille osoittaa muuten rakkauttaan ja kunnioitustaan kuin laittamalla sormeensa kaksi leveää ja paksua kultasormusta mennessään kyntämään viljaa. Ja Jemiinan ruokapöydässä istuttaessa piti äänettömyyden vallita, eikä Jemiinan kesäniityllä kukaan saanut viheltää. Ne olivat Jemiinan tapoja kunnioittaa tuota jumaluutta.

- - -

Joutuisasti Jemiina taas kävelikin, vaikka hänen oli yhä turvauduttava keppiin. Tuossa rientämisessä oli aivan kuin jonkinlaista raivoa. Aamulla varhain hän mennä touhotti laivalle, niin että hameen helmat huitoivat, ja hän kiiruhti ihmeteltävää vauhtia saadakseen tavoitetuksi jonkun Puronvarren pojan tolvanan, joka maidonhakumatkallaan oli uskaltanut paiskata kivellä mustaa kukkoa. Ja Jemiina kurkisteli navetoissa ja työpaikoilla kuunnellen salaa piikojen ja palkollisten puheita, risteili metsäpolkuja ja peltojen pientaria aivan kuin varmistaakseen ne yhä uudelleen omikseen ja nähdäkseen, että viholliset ja tuhon tekijät pysyivät loitolla. Yölläkin Jemiina koetti pitää vahtia. Niinkuin luteet saattoivat Puronvarren vihassaan sitkeät akat lähteä liikkelle ja tehdä pahojaan aitoissa ja latojen nurkilla, tehdä taikojaan, pistää Jemiinaa salakavalasti suoraan hänen elämänhermoonsa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

373

Kustantaja

Lisätietoja

Ilmestynyt myös WSOY:n Leijona-sarjassa.