Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Ennen kuin sielu puutuu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Ennen kuin sielu puutuu -romaanin päähenkilö on 30 ikävuotta lähestyvä näyttelijä, karjalaisesta sadusta nimensä saanut Nasto. Marraskuun sohjosta kevään jäidenlähtöön kulkee Naston rinnalla kaksi roolihahmoa kohtaloineen: 12-vuotias Lea Suomen sisällissodan jaloissa vuonna 1918 ja islantilaisen Halldór Kiljan Laxnessin romaanin päähenkilö Salka Valka.

Teatteriroolit ja menneisyyden tapahtumat pyrkivät iholle sisältä ja ulkoa, kun Nasto hengittää Lean ja Salkan tahtiin. Naston suhde toisessa kaupungissa asuvaan mieheen pitää kuitenkin yllä elämänhalua ja uskoa särkyvässä maailmassa ja mielessä.

Niin työtoverit roolihenkilöineen kuin perheenjäsenet tihkuvat haluja, salaisuuksia ja kipuja. Romaanissa käydään hengästyneitä dialogeja, hyvästellään eläviä ja kuolleita sekä nauretaan arktisen vyöhykkeen pimeydestä huolimatta - tai ehkä juuri sen tähden.

Lihaan piirtyneet jäljet kertovat tarinaansa miesten ja naisten välillä käydyistä sisällissodista, uskosta ja uskottomuudesta, nälästä, janosta, sydäntä syövästä vihasta ja näännyttävästä valon kaipauksesta. Liha puhuu lihalle ja luu luulle nopeammin kuin ihminen käsittää.

Kaiken taustalla talvitaivas ujeltaa, vonkuu ja sylkee vuoroin räntää, vuoroin valkeita toivon hiutaleita. Kirkas aurinko tekee kaipauksesta hulluksi, mutta kaikki muuttuu hiljalleen.

Kallion koskettavan jylhässä romaanissa aika nuolee haavoja, rakkaus katkaisee partahöylän terän ja sulava maa synnyttää uuden toivon.

(Esittelyteksti kustantajan sivuilta)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Asiasanayhdistelmät

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Tekstinäyte

− Jaksaisitsä kertoa mulle vähän kuka sä olet ja miks olet täällä? Puukenkämies kysyy.


Mitä tässä nyt pitäisi sanoa? Tuijotan halkeamaa, selvitän kurkkuani ja pakotan itseni ajattelemaan. Täytyy todistaa, ettei tämä ole mikään hulluuskohtaus.


− Legioona.
− Mitä että?
− Minä olen legioona. Niin se sanoi.
− Kuka?
− Riivattu mies, kun Jeesus kysy sen nimeä. Ei sanonu paholainen, vaan ilmotti miesvahvuuden.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

287

Kieli