Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Varjo vedessä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Tarina kietoutuu kuusi vuotta aiemmin mystisellä tavalla kadonneen Berit Assarssonin ympärille. Vaikka Beritin yleisesti uskotaan kuolleen, tapahtuma ei ole jättänyt rauhaan hänen miestään Toria. Myös muita läheisiä mysteeri vaivaa, ja ahdistava menneisyys herää eloon kerros kerrokselta.
Frimansson osoittaa, ettei jännityksen ja pelon luomiseen välttämättä tarvita vauhdikasta toimintaa. Hänelle tyypillinen pahan ja hyvän vuorottelu samoissakin henkilöissä tekee kirjasta haasteen lukijalle. Romaanin henkilöt ja tapahtumat ovat säikeitä, joista punoutuva juoni pitää lukijaa kireän köyden tavoin otteessaan.

Varjo vedessä on itsenäinen jatko-osa rikosromaanille Hyvää yötä rakkaani (Like, 1999).

Ruotsin Dekkariakatemia on palkinnut molemmat teokset ilmestymisvuotensa parhaina rikosromaaneina. Juryn perustelujen mukaan "kirja on pienillä keinoilla hiipivän jännityksen rakentava, syvästi eläytyvä ihmiskuvaus".
(Like)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

335

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Lisätietoja

Suomentajan myöhempi nimi Anu Koivunen.

Sarjamerkintä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

325

Kustantaja

Kieli