Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Muutoksen tekijät

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Muutoksen tekijät (Suomen Lähetysseura 2013) on tositapahtumiin perustuva romaani Namibian yli 20 vuotta kestäneestä itsenäisyystaistelusta. Raimo Holopainen perustaa kirjansa tuntemiensa ihmisten kertomuksiin ja omiin kokemuksiinsa, niin käytännössä kuin tunnetasolla.

Romaanin päähenkilö on Aaron Mutuleni, joka aikuiseksi vartuttuaan lähtee rauhalliselta Ambomaan maaseudulta valkoihoisen työnantajan palvelukseen, ensin karjapaimeneksi ja myöhemmin kuparikaivokselle. Siellä hänen silmänsä avautuivat näkemään rotusorron ja työntekijöiden surkeat olot.

Poliittinen murros on juuri tapahtumassa. Ihmiset heräävät huomaamaan varsinaisen elämän sisällön. He ovat huomanneet, että on olemassa muunkinlaista elämää kuin valkoisen mielivallan alaisena. On juuri syntynyt OPO, Ovamboland People's Organization, johon myös Aaronin ystävät Bandu, Nakuanda ja Nangutwala kuuluvat. OPO:sta syntyy pian koko maata käsittävä poliittinen puolue SWAPO, South West People's Organization. Myös Aaron liittyy SWAPO:n sisseihin, kohtalokkain seurauksin.


Raimo Holopainen on ollut Suomen Lähetysseuran lähettämänä rakentamassa kouluja, kirkkoja ja klinikoita Namibiaan ja Botswanaan. Yli 30 vuoden mittaisesta työjaksosta suurimman osan hän vietti Namibiassa. Kun hän pyysi Swakopmundin rautatieasemalla lippua kolmanteen luokkaan, virkailija huomautti, siinä luokassa matkustavat vain mustat. Tästä alkoi Holopaisella rotusorron ja politiikan tarkastelu.

Holopaisen koti oli avoin kaikille. Ovi jouduttiin aukaisemaan myös Etelä-Afrikan sotilaille kuulustelu- ja tarkastuskäynneillä. Holopainen näki läheltä rotuerottelun ja sen aiheuttaman kärsimyksen, mutta lopulta myös maan itsenäistymisen ja sen tuoman ilon.
(Suomen lähetysseura)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

199

Kieli