Kirjeitä kiven alle

Supisuomalainen tarina vetää väkevyydessään vertoja maagisen realismin mestariteoksille. Se työntyy lukijan mieleen niin syvälle ja niin moninaisin juurin, ettei hevin hellitä. Suru ja kiihko, kamppailu ja sopeutuminen kiertyvät keräksi kolmen naisen kouriintuntuvassa tarinassa. Kun talon valkoinen kamari oli valmis, syntyi Toinen. Nimeni annettiin hänelle. Kertoja, joka romaanin aloittaa, on nuorin muttei vähiten nähnyt. Puolivuotias Marketta seuraa haamuna perheensä lähtöä evakkoon. Tulevatkin vuodet hän on siskonsa Marketan rinnalla tämän varttuessa. Hänelle kaiman on hyvä työntää kirjeitä kivien koloon, purkaa tuntojaan edes jollekulle. Se onkin tarpeen, sillä ei ole sattuma että nimi on sama. Eletään perheessä, jossa poika on tärkeä, mutta tyttäriin äiti Siviä ei osaa suhtautua. Ehkä hän on liian aistillinen äidiksi ylipäätään? Niin saattaa epäillä ainakin Siviän oma äiti Mar, joka kutoo sukkaa kävellessäänkin. Kivun, kaipuun ja nautinnon suuri eepos.