Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Eräpolun kelottuva karsikkopuu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Metsäammattilaisen eränkäyntiin liittyviä muisteluksia. Entisaikojen eränkäyntiin liittyi kaksi isoisiemme lapsuuspäiviin ulottunutta saaliille omistettua muistelu- ja kiitostapaa. Ne olivat saalispatsas eli seita sekä karsikkopuu, jonka oksantynkiin nostettiin muistoksi petojen pääkalloja ja peuransarvia. Eräkirjallisuuden karsikkopuiksi voi luokitella alansa aikaa kestävät merkkiteokset. Yksinäinen kynäilijä voi silmäillä pahvikantisia aikaansaannoksiaan hyvillä mielin. Kirjallisen eräpolun alku on yleensä innostunutta yritystä ja loppu alkanutta keloutumista maahan sortumista ja lahoamista odottelemassa. Kirjallisesta karsikkopuustaan Erkki Timonen löytää omasta mielestään monta rumaa oksantynkää. Jäljelle on jäänyt myös terveitä oksia latvustoksi viivyttämään lopullista sortumista. Novellikokoelma on valikoitu puoli vuosisataa kattavasta eränkäyntiin liittyvistä kokemuksista ja kirjoittamisharrastuksesta.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

243

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Pääosa kirjoituksista ilmestynyt aiemmin eri lehdissä