Lohen ja kuhan kotivesillä

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

" Kuusikkoryteiköstä päästyäni minua odotti yllätys. Siinä missä Masan kanssa käydessämme oli hakkaamattomana kohti taivasta kurkottelevien honkien ja kuusten siimestämä harjuselänne, oli nyt aukoksi hakattu raiskio. Metsäyhtiön hallinnoima vaara-alue oli parturoitu jo jokunen vuosi aikaisemmin, mistä kertoivat jo puoliksi lahonneet oksat ja laikkuihin istutetut uudet taimet. Toisaalta ajatus hakkuista ei ollut yllätys, sillä metsä toisensa jälkeen oli saanut antautua puuteollisuudelle. Jotenkin sitä tosiasiaa ei vain halunnut mielessään hyväksyä, ja niin nytkin hakkuuaukon poikki vievissä askelissa oli hienoinen alakuloisuuden sävel. Ei hakattu alue sinänsä kovin iso ollut; muutama sata metriä leveä ja ehkä reilun kilometrin pituinen. Mutta se oli juuri harjun korkeimmalla selällä ja sen sivuilla, joten arpi maisemassa näkyi kauas. Haukku oli ehättänyt pitkälle aukon keskelle, missä sen vaalea häntäkiehkura keikkui varvukossa.
Kun kiirettä ei ole minnekään, tuntuu kuin ajan kulkukin hidastuisi. Oli vain kummallinen äänettömyys, punertava kajo auringon nousussa ja valkoinen, luminen maa, johon jälki jää vain pieneksi hetkeksi. Ja vaikka kuinka koetin virittää kuuloani äärimmilleen, oli aivan hiljaista. Muistan, kuinka pikku poikana olin lukenut ja ihmetellyt Lapin kairojen kirjailijamestarin A.E. Järvisen kertomuksia, joissa talvisessa metsässä soi ja helisi. Lumien kristallit ja jäästä heijastuvan valon kirkkaus oli kylläkin aistittavissa, mutta korvissa kuului vain äänetöntä huminaa. Ei minkäänlaista kilkatusta! Ja kuin vastauksena suon suunnasta kantautui kireä narahdus. Ääni rikkoi hiljaisen erämaan tunnelman. Kuulostelin, oliko se palokärki, haukka, vai joku muu eläin. Yksinäinen kurki ilmestyi näkyviin auringon suunnasta hyvin matalalla. Lonksuttavin siivin se ylitti hieman haulikon kantaman ulkopuolelta hakkuuaukion. Mikä lienee jättänyt yksinäisen linnun muusta parvesta tänne pakkasen keskelle."
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

200

Kustantaja

Kieli