Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Matkoilla

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Thaimaan Phuketissa lomaileva kirjailija Jaana Varis tylsistyy hotellin uima-altaalla. Kun Varis yllättäen kohtaa miehen menneisyydestään, hän päättää karistaa lomatylsyyden ja ryhtyy suunnittelemaan, kuinka tappaisi miehen seuraavassa kirjassaan. Muidenkin turistisaaren matkalaisten vaiheista alkaa löytyä yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään, josta hän on kirjoittanut keksityn henkilöllisyyden turvin. Monelle heistä saa käydä lomamatkallaan huonosti, entisten tekojensa ja tekemättä jättämistensä mukaan, ainakin jos se on Variksesta kiinni.

Matkoilla on romaani lomailusta, läheisten ihmissuhteiden etäisyydestä ja niitäkin pidemmistä välimatkoista, joita kullakin on kuljettavana sisällään. Uuvuttava matka toiselle puolelle maailmaa on niihin verrattuna kevyt loikka, jolla ei pääse itseään pakoon. Ennen kaikkea Matkoilla kertoo kirjoittamisesta, sen motiiveista, yllykkeistä, riivauksista ja hyväksikäytöstä – ja varsinkin siitä, kuinka kirjailija huijaa itseään ja lukijaansa.

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

223

Kustantaja

Kieli