Rautio, Juha

Juha Rautio (s. 1980 Savonlinna) on tamperelainen runoilija ja muusikko. Hänen esikoisteoksensa Olen matkinut kaikkia lintuja ilmestyi vuonna 2009. Rautio tunnetaan aktiivisesti esiintyvänä runoilijana, joka on keikkaillut ympäri maata Utsjoelta Helsinkiin. Hän on ollut mukana runokiertueilla, esiintynyt monitaidefestivaaleilla ja runoklubeilla sekä tehnyt performansseja eri alojen taiteilijoiden kanssa.

(Lukukeskus)

”Työskentelen sanojen ja musiikin, tekstin ja äänen parissa. Vaikka identiteettini kiinnittyy vahvasti kirjallisuuteen ja runouteen, olen kirjallisen urani alusta saakka kurottanut sivujen ulkopuolelle. Koen, että erilaiset monitaiteiset projektit ja keikat ovat laajentaneet ja jatkuvasti laajentavat runoilijantyötäni. Olen keikkaillut esiintyvänä runoilijana ympäri maata vuodesta 2005, esiintymisiä on ollut paitsi yliopistokaupungeissa, myös harvaan asutuilla seuduilla aina Utsjoelta Itä-Suomen pikkukyliin.”

Lahden Runomaratonin taiteellinen johtaja 2019-2021, Nihil Interitin puheenjohtaja 2020-

Tekstinäyte

En näe taivasta
kaiutta soivat läsnäolosi
leikkauspisteet
jossain lehmusten peitossa
parittelevat reiteiltään hävinneet
lentokoneet, kuuntele
kuuletko miten ne vaikertavat
kesken syöksykierteisen hurmion
yrität vedota järkeen
että kevät meni jo

mutta onko järki
sitä että kädet korvilla huutaa
omaa jumalaa, sen kahta
kadotettua vokaalia

Olemme värikuvia, pitkässä pysäytetyssä liikkeessä
kuilu meissä tuntee, noudattaa putoamisen perspektiiviä
sinkoaa stereoparina katseen
meille on annettu nurkkaan
ajetun pedon herkkyys
samansuuntaisten katseitten kohtaamattomuus
pukukoodit pukukoodien takana
kasvojen joukkoliikenne
katseen kidat, ohikulkevan lasin ja paperin kuilut
pitkässä pysäytetyssä liikkeessä
kosketus ei enää kosketa
historiasta ei viitsisi puhua kun matka
lapsuudesta makuuhaavaan kestää
mitattavan ajan, ja sisustuselementti
jota ennen kutsuttiin perheeksi
tunnetaan enää antropologien kollektiivisissa harhoissa
pitkässä pysäytetyssä liikkeessä
olemme mikroskooppikansaa
sivilisaatiomme pyörii kunnes rulla loppuu

(Teoksesta Häkki, Sanasato 2011)

Lämmin veneen pohja puhuu hiljaa
neljää horisonttia
muistatko, vesi? vai oliko se taivas?
kuin kello naksahtaisi parin sekunnin matkan ja pysähtyisi

muisti repeää paukahtaen
sumu nousee tiheämmäksi
jokaisessa tolpassa valot putoavat
samaan keltaiseen rytmiin: tämä tässä on

tämän todellinen kuva, eikä tämän kaltainen
ole mikään tanssi, tiedän
että sumu nousee vaikka se näyttääkin
laskeutuvan kaiken ylle

kuin jokin metaforinen
verho, jolla taikuri peittää temppunsa
ennen kuin ottaa pari askelta sivuun
ja putoaa näyttämöltä