Harju, Toni

Synnyin uneliaaseen, keskiluokkaiseen kiertolaisperheeseen, silmät kuopalla itseään pakenevaan lapsikatraaseen, joka kulki sirkusvankkureissa tivolin ja paremman elämän perässä maata ja kohtaloaan kiertäen, huomiseen uskoen ja aina pettyen. Siitä se alamäki sitten alkoi. Välillä olen suu auki ja silmät kiinni vapaassa pudotuksessa ihmetellyt, että milloin se pohja oikein tulee vastaan, ei ole näkynyt. On nähty matkalla paljon muuta: pätkätöitä, velkaa, paatosta, itsepetosta. On katsottu tuimana peiliin ja käännytty pois, pähkäilty, että tätä se on, kun töihin ei kelpaa ja muutakaan ei osaa. Viemäritöihin vaaditaan teknikkoa. Ristikkoassistentiksi on liian jämäkät vaatimukset. Televisioyhtiö uudistaa itsensä umpeen joka vuosi ja mainospuolella puheenvuoron, sädekehän, saa hyvähampainen merkonomiopiskelija tai piukeapeppuinen harjoittelija. Siinä suomalainen, hiljaisuuden ja katkeran luonnon läpäisemä karu mies katsoo maisemaa sivuilleen, vaiti. Tietäen ja tummana hetkenä itselleen tunnustaen, Agentsia tai Tuula Amberlaa kuunnellen, että vähemmästäkin on isiemme mailla lyöty hanskoja tiskiin ja viritelty hamppuista kattoon. Keinuksi, sumuisten vuorten silmätikuksi, ikikiikuksi. Helistimeksi. Jossakin se parhaillaan soi, elämä. Kerran näin Laukaalla naisenkin, mutta hän katsoi pois. Siinä meni sekin tsäänssi, totesin kioskin kassalle, Herukka –nimiselle punaposkiselle elämän epähedelmälle, mahdollisuus ulos maailmaan, ihmisen yhteyteen, pois omasta kurjuudesta ja sydämen kylmyydestä, matkoihin omasta, puistattavasta osasta ja sisäsyntyisestä outoudesta. Hän oli siinä hetken, lihaksi tullut hetki ja pyhä tilanne, ihminen, ja meni pois tietämättä koskaan mitä taakseen jätti ja minkä edestään sulki. Enkä minäkään sitä osannut siinä sanoa, lyyristä yhteyttä lauseiksi pukea, toisen kauneudelta suuta avata, ja ryssin senkin omaan hitauteen, kommunikoinnin rujouteen ja silmäpelin puutteeseen. Vaikka kaikkea on kokeiltu, kansantanhuihinkin kerran Korvensuoralla pyydetty ja turhaan houkuteltu. On matkusteltu. Tupoksella, Petosella, Samoksen kauniilla saarella, Varissuolla. Nähdä Napoli ja kuolla, my ass. Jos johonkin kuolee, niin ei kaupungin kauneuteen vaan normaalin jätehuollon puuttumiseen. Sairaalabakteeriin tai pöpöön vesijohtovedessä. Pimeällä kujalla väärään käännökseen ja käyrään puukkoon nojaamiseen. Näin on asia. On ollut jo vuodesta 1972.