Autio, Minna

Jokainen voi ja jokaisen kannattaa kirjoittaa, taitotasosta riippumatta.
Kirjoita mitä vain, mitä ikinä keksit. Kirjoita vaikka siitä, mistä
joskus vielä haaveilet kirjoittavasi. Taito karttuu kyllä tehdessä!
Kirjoita edes viisi minuuttia, pistä vaikka munakello soimaan.

Kirjoittaminen vie yllättäviin paikkoihin ja ajatuksiin, joten yllätä
itsesi.

Tarvitsemme luku- ja kirjoitustaitoa voidaksemme ymmärtää maailmaa ja
itseämme. Kaunokirjallisuus opettaa meille ihmisyydestä jotakin sellaista,
mihin mikään muu ei pysty.

Elämäkertatietoa

Minna Autio (s. 1975) on aikaisemmin Tampereella, nyt Humppilassa asuva runoilija, joka on toiminut monipuolisesti sanataiteen parissa. Hän on opiskellut kirjoittamista Tampereen Viita-akatemiassa ja ohjannut itse luovan kirjoittamisen ryhmiä.
(Sanasato 2016)

Palkinnot:
Pirkanmaan kirjoituskilpailu, kunniamaininta v. 2010

Kirjallisuuteen liittyvät luottamustehtävät tai merkittävät jäsenyydet:
Viitapiiri ry. hallituksen jäsen 2007–2011, puheenjohtaja v. 2009–2011
Tampereen Runoviikko ry:n hallituksen jäsen 2009–2011
Pirkkalaiskirjailijat ry., jäsen
Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistys Vana -66, jäsen

Luottamustehtävät ja jäsenyydet:
Humppilan kunnanvaltuusto, valtuutettu v. 2017–2025
Humppilan kunnan elämänlaatulautakunta (kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja
nuorisolautakunta) jäsen v. 2017–2025
Kulttuuriyhdistys Kuvio ry, hallituksen puheenjohtaja 2020–2023
Hämeen poliisin neuvottelukunta, jäsen (kunnan edustus) v. 2021–2025
Suomen ammattijärjestäjät ry:n hallituksen jäsen v. 2025–

Elämäkertatietoja:
Olen kirjoittanut aina. Opin lukemaan ennen kouluikää ja siitä pitäen
olen seikkaillut kirjallisuuden ihmeellisessä maailmassa, ja kirjoittanut
kaikesta mitä näen, koen ja löydän. Maailma on minulle suuri mysteeri,
kuten ihmisyyskin. Kirjoitankin niistä ymmärtääkseni.

Kirjoittamiseeni on aina vaikuttanut se, mitä luen, ja koska olen aina
lukenut paljon runoja, minusta tuli runoilija. Runouden pariin minua ovat
alun perin innoittaneet mm. Kirsi Kunnaksen ja Bo Carpelanin runoteokset.
Tampereella asuessani mielipaikkani olikin Metso-kirjaston runohylly, jota
loputtomasti selasin ja uppouduin runouden maailmaan.

Ehkäpä rakkaudesta Metson runohyllyihin, alun perin opiskelin
kirjastovirkailijaksi. Toiminkin kirjastoalalla joitakin vuosia. Opiskelin
myös kirjoittamista tamperelaisessa Viita-akatemiassa kolme vuotta, ja se
vahvisti sitä, minkä jo tiesinkin: kirjoittaminen on ytimessäni ja sanat
ovat elämäni tärkeintä sisältöä.

Kirjoittaminen on aina ollut minulle myös ajattelemisen ja suunnittelun
väline. Olen lähtenyt toimimaan asioiden puolesta, kun olen ensin
kirjoittanut siitä, mitä toivon ja tavoittelen. Kirjoittamista voin
kiittää elämässäni paljosta.

Vuodesta 2011 olen opettanut luovan ja voimauttavan kirjoittamisen ryhmiä,
ja toiminut lisäksi yleisemminkin kirjallisuuden, kulttuurin ja viestinnän
parissa. Olen tehnyt työtä mm. toimittajana, kulttuurituottajana,
kustannustoimittajana, markkinointi- ja viestintäammattilaisena, ja olenpa
johtanut jonkin aikaa pienkustantamoakin. Nykyään olen ryhtynyt
kirjallisuus- ja viestintäalan yrittäjäksi ja toimin myös koulutettuna
ammattijärjestäjänä.

Koen tärkeäksi puhua kirjallisuuden ja kulttuurin puolesta, ja innostaa
lukemiseen ja kirjoittamiseen. Uskon, että kirjoittaminen voi tuoda iloa ja
mielenrauhaa jokaisen elämään. Puhun mielelläni esimerkiksi
voimauttavasta kirjoittamisesta ja pidän voimauttavan kirjoittamisen
työpajoja.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

– Runoja taideyhdistysten monitaiteellisessa joulukalenterissa, 2018
– Runosarja Lounais-Hämeen Joulu -lehteen 2018, 2019
– Runo Minun Humppilani -esitteeseen, Kulttuuriyhdistys Kuvio 2018
– Pimeys-runosarja, runo- ja taidevalokuvanäyttely Öljy. Yhteisnäyttelyt

Pirkanmaalla taidevalokuvaaja Mikko Haapasaaren kanssa v. 2014–2015.
– Runosarja Nokturno-runoportaalissa 2010, Nihil Interit
– Pirkanmaan kirjoituskilpailun antologia 2010, Tampereen kaupunginkirjasto

Artikkelit ja kolumnit:
– artikkeleita Forssan Lehdessä v. 2016–17
– artikkeleita Seutu-Sanomissa v. 2016
– artikkeleita tamperelaisessa Etappi-lehdessä v. 2013–14
– artikkeleita Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 2010–13
– murrepakina Paras kaveri Uusi Nainen -lehdessä 1/2004
– kolumneja ja runoja Kammarin kuulumisia -nettilehteen, Mummon kammari,
Tampere 2003–2004

Tekstinäyte

Minulla on juuret tähän maahan.
Talvella järvenrannankin voi kuvitella pelloksi, jos ei katso käännettyjä
veneitä. Esikaupunkien puistikoissa leikitään piilosta, opitaan
väistämään aikuisia, olemaan tuijottamatta. Minulla on juuret
kerrostalojen muovilattioissa, joissa huonekalujen jäljistä muodostuu

kartta muiden elämään. Korvat kasvavat kiinni seiniin, kielet jäähän,
sillä niin on herra sinua rakastanut että meillä on oikeus sanoa. Huomaa
mennyt aikamuoto. Seuraavassa korttelissa omakotitaloja, täydellisiä
puutarhoja ja nenänvarsia, siistejä valkeita mekkoja; meidän tytöstä
tulee ylioppilas. Pyöräilyreitit vievät perimmäiseen nurkkaan, missä
kiltti täti myy norttia kappalehintaan. Papereita ei kysytä, ei niitä
olisikaan. Minulla on juuret routivaan asvalttiin, jo toiset iskarit tänä
vuonna sanoo naapuri, eikö sitä tietä saada kuntoon. Setä ajaa puimurilla
vieraan maita, ei sano juuta eikä jaata; tällaistahan elämä on,
täällä. Reunamilla puhutaan tieoikeuksista, vesijohtovedestä, saako
sakokaivon rakentaa järvenrantaan ja tallissa kaksi paikkaa: traktori ja se
toinen. Hevosia ei näillä kylillä ole nähty enää vuosiin. Minun
idyllinen katseeni väistää romumetallit ja öljytynnyrit, tähyää pellon
yli metsään, menneisyyteen jota ei koskaan ollut. Minulla on juuret
nupukivissä kaupungin keskustassa, missä kukaan ei katso silmiin;
iltarauhan tuo poliisi, turvatalolla tarjotaan iltapalaa ja juttutuokioita.
Bussissa denaturoimaton vierustoveri selittää elämän haurautta,
läheisyydenkaipuuta piikikkäällä iholla. Joulukuun alussa nautitaan
pöytäviinaa, pukuloistoa ja otsikoita. Tyhjin silmin tuijotetaan kirkasta
ruutua, istutaan vieretysten kun ei jakseta siirtyä, ei enää vuosiin.
Juhlan aika kilisee, kulkusia ne vain ovat. Yhtenä iltana ojennamme
paketoituja anteeksipyyntöjä, syömme kilpaa, kyllähän minä vielä
rakastan. Kynttilänvalossa kaikki näyttää hetken kauniilta. Loppukuussa
ilotulituksen alla särkyneet katseet kääntyvät kohti valoa. Kelataan
takaisin alkuun, otetaan uusiksi tästä.