Buu ja Bää ja yllätysvieras

Tyyppi

kuvakirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

On syksy. Buu ja Bää haravoivat lehtiä. Heistä on kummallista, että kottikärryt naukuvat, kun niitä työntää. Mutta sitten he löytävät kissan, joka on kiivennyt puuhun eikä pääse alas. Kuinka he voisivat auttaa sitä? Kun Buu ja Bää kokeilevat eri keinoja, heidän kekseliäisyytensä ylittää heidän kykynsä. Lopulta kaikki kuitenkin järjestyy, tosin hiukan toisin kuin he suunnittelivat. Hellyttävän tikkujalkaiset, hyväntahtoiset Buu ja Bää ovat seikkailleet Ruotsissa jo monen erittäin suositun kirjan verran - ja hurmanneet nokkelalla huumorillaan lapset, aikuiset sekä kriitikot eri puolilla maailmaa. Kirjoja on käännetty kahdeksalle kielelle, ja nyt ensimmäinen suomeksi. Riemastuttava kuvitus kuljettaa tarinaa dramaturgialtaan ja kuvakulmiltaan elokuvan tavoin. Lena ja Olof Landström ovat kirjoittaneet ja kuvittaneet lukuisia lastenkirjoja yhdessä, erikseen sekä muiden kirjailijoiden kanssa. He aloittivat yhteisen uransa tekemällä suuren suosion saaneita piirrettyjä elokuvia. Heille on myönnetty useita tunnustuspalkintoja työstään.

Kirjallisuudenlaji

Tapahtuma-aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

34

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

48

Kieli