Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Minun isi on maailman paras isi
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Minun isini on todellakin maailman paras. Hän on kiltti ja välittää aina minusta. Hän leikkii kanssani puistossa ja haluaa aina kuunnella, kun laulan.
Mutta välillä hän väsyy ja stressaantuu, jopa hieman ärsyyntyy. Äiti sanoo, että voin olla isin kanssa vain silloin kun ”hän voi hyvin”, sillä isi ei ole ”aivan kuin muut isät”.
Minun isi on maailman paras isi on lastenkirja, joka antaa perspektiiviä vanhemman mielenterveysongelmiin. Tiina Vesterlund kirjoitti tarinan osana surutyötään biologisen isänsä poismenon jälkeen. Tiina on kohdannut ennakkoluuloja mielenterveysongelmia ja -sairauksia kohtaan, sillä hän on itse kamppaillut uupumuksen kanssa ja hänen biologinen isänsä sairasti skitsofreniaa. Tiina toivoo, että debyyttikirja voi auttaa vähentämään mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa ja olla apuväline samankaltaisissa tilanteissa oleville perheille.
Kirjan on kuvittanut taiteilija Tanja Aumanen, ja se on julkaistu yhteistyössä ruotsinkielisen mielenterveyden asiantuntijajärjestön, Psykosociala förbundetin, kanssa. Ikäsuositus 5-8+.
(BTJ)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
37
Kustantaja
Kieli
Kuvittaja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
37