Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Kalaretkiä pohjoisen virroille ja järville
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kaikella on aikansa ja ehkä myös tarkoituksensa. Käytyäni vuosikymmenet kalassa pohjoisessa, huomasin että kävely alkoi hidastua ja kahlaaminen virtavesissä vaikeutua. Edestakaiset matkat ja liikkuminen talviaikana erämaassa rasittivat. Retkien määräkin painoi. Oli aika lopettaa pohjoisen kalaretket.
Kirsi Kunnasta mukaillen olen kirjoittanut elämäni kalatarinoihin. Kun suuri osa julkaistuista tarinoistani kuvaa pohjoisen kalaretkiä, kävin läpi niiden tekstit ja toimitin parhaista Kalaretkiä pohjoisen virroille ja järville -kokoomateoksen.
Valitut tarinat kuvaavat intohimoista paneutumista perhokalastukseen ja muuhun vapavälinein harjoitettuun kalanpyyntiin. Tarinoista välittyy realistinen kuva pohjoisen erämaista ja virtavesistä, kalapaikkojen etsimisestä ja löytämisestä, pettymyksistä ja onnen hetkistä.
Samojen kansien väliin koottuna niistä muodostuu mieltä kiehtova, huumorin ryydittämä kalatarinoiden kokoelma.
Kirjallisuusteorioiden erätarinoille sälyttämästä ajanvietteen ja viihdekirjallisuuden asemasta ja leimasta poiketen kalatarinoillani on yhteys arkeen, talouteen ja työhön, ihmissuhteisiin ja ihmisenä olemiseen; elämänkulun realiteetteihin.
Toimittaja ja tietokirjailija Sulo Tiainen on tunnetuimpia kalakirjailijoita Suomessa. Hänen laaja tuotantonsa käsittää kalatarinakokoelmia, kalatietokirjoja ja antologioita sekä lähes 700 lehtijuttua.
(Väyläkirjat)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
valitut tarinat
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
255