Tässä tulevaisuudessa
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Helena Eskelinen on helsinkiläinen työnohjaaja, kouluttaja ja toiminnallisten psykodraamamenetelmien ohjaaja. Hän on toiminut erilaisissa organisaatioissa johdon ja esihenkilöiden, työyhteisöjen sekä työryhmien valmentajana ja työnohjaajana kohta 30 vuoden ajan.
Tässä tulevaisuudessa on Helena Eskelisen ensimmäinen runokokoelma. Sen runot ovat lähteneet liikkeelle päiväkirjamerkinnöistä, jotka syntyivät kodin muuton yhteydessä. Vähitellen kirjoitusprosessin teemoiksi alkoivat kasvaa ihmisen oman elämän muuttumisen kysymysten kautta ympäröivän maailman muuttumisen teemat. Muutos, muuttuminen ja menettäminenkin kuuluvat ihmisenä olemiseen. Kosketuksemme muuttuvaan todellisuuteen syntyy ensisijaisesti tunnekokemuksen kautta. Tunteiden liikkeellepaneva voima on runoissa läsnä. Suru, tunteistamme hedelmällisin, tuli teksteihin mukaan äkkiarvaamatta kuin susi suon laitaan. Läpielettynä surulla on voima synnyttää meissä uutta. Muutosten läpikäyminen on aina ennen kaikkea tunnetason prosessi.
(Helena Eskelinen)

Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.