Turvapaikka ja muita häiriintyneitä tarinoita

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

”Kiroan itseäni. Olisin voinut vain tanssia ja antaa hänen huumaantua siitä. Minä huomasin, että hän oli kiihottunut. Ehkä hän olisi palannut luokseni. Ehkä toimin liiankin hätiköidysti. Minun olisi pitänyt olla kärsivällisempi.” Metallimuusikko saa studioonsa salaperäisen vieraan. Ihmepelastus johtaa uskomattoman salaisuuden jäljille. Folk metal -vinyylin kansista löytyy omituista jauhetta. Työpaikkapahoinvointi postikonttorissa sysää liikkeelle vaarallisia voimia. Pahoinpitely puistossa uhkaa muuttua maailmanlopuksi. Talo metsän keskellä uhmaa ajan ja paikan lakeja. Juha Jyrkkään modernia kauhua edustavat novellit sijoittuvat vaihtoehtoiseen Helsinkiin. Niistä viisi on aiemmin julkaistu antologioissa ja lehdissä. Mukana on myös yksi ennen julkaisematon kertomus. Tässä kokoelmassa kauhu, kansanperinne, rajatieto, heavy metal -kulttuuri, musta huumori, seksi ja perversiot yhdistyvät timmiksi kokonaisuudeksi, joka ei jätä ketään kylmäksi! Juha Jyrkäs on aiemmin julkaissut kalevalamittaista runoutta, fantasiaa ja tieteistoimintaa. Tämä on hänen näyttönsä kauhun saralla. Musiikin tiimoilta Jyrkäs tunnetaan kantelemetallin uranuurtajana.

(Nysalor-kustannus)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

130

Kieli

Lisätietoja

Osa teksteistä julkaistu aiemmin eri julkaisuissa.