Pariisi

Kukaan ei voi nimittää kaupunkia omakseen, eivät edes ne kymmenennen polven pariisilaiset, jotka kenties elävät noiden Saint-Louis´n saaren vanhojen talojen korkeiden ikkunoiden takana. Kaupunki tekee kaikista yhtä lailla vieraita ja yhtä lailla omia. Alkuasukas? Mutta kaukaiselta maalta saapuu kulkija, katsoo noita taloja, katuja, puita ja ihmisiä tietämättömin lapsensilmin, ja kaikki tuo on hänen. Sen hetken kaikki tämä on hänen ja Saint-Louis´n saaren alkuperäisasukas voi happamin naamoin vetäistä korkeat ikkunanpuolikkaansa kiinni: turistit! Turistit ja heidän älytön hälinänsä, päämäärätön kiertelynsä edestakaisin, mutta sekin kuuluu Kaupunkiin ja katoaa Kaupungin kyltymättömään nieluun, niin kuin kaikki. Aamuun mennessä katu on jälleen autio, aurinko nousee ja valaisee kuin ensimmäistä päivää.

(Kirjokansi)