Pekurinen

Tyyppi

sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Arndt Pekurinen (1905-1941) lienee Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä. Pekurisen kuolemasta tulee 5.11.2021 kuluneeksi 80 vuotta, mutta nuorena kuolleen pasifistin sanoma ei ole vanhentunut. Pekurinen vastusti ehdottomasti väkivaltaa ja kieltäytyi kaikesta sotakoneistoa hyödyttävästä toiminnasta. Hän oli valmis palvelemaan jossakin muussa valtion osoittamassa työssä, mutta 1920-luvulla vain uskonnollinen vakaumus hyväksyttiin kieltäytymisen perusteeksi. Tämä johti vankilakierteeseen, mutta lopulta myös ensimmäisen siviilipalveluslain säätämiseen, joka vuonna 1931 mahdollisti aseistakieltäytymisen eettisen vakaumuksen vuoksi. Laki koski vain rauhanaikaa, ja Pekurinen teloitettiin rintamalla suomalaisjoukkojen Neuvostoliitolta valtaamalla alueella. Hänestä haluttiin tehdä maanpuolustushenkeä kohottava varoittava esimerkki. Jarkko Räihän sarjakuvaromaani Pekurinen pureutuu lakimuutosta edeltävään parin vuoden ajanjaksoon. Kieltäytyjä kohtaa kutsuntavirkailijat, keskuspoliisin kuulustelijat, Lapinlahden psykiatrit, Suomenlinnan kurikomppanian vartijat ja Lapuan liikkeen muiluttajat, mutta ei tingi periaatteistaan.
(Suuri Kurpitsa)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

170

Kustantaja

Kieli