Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Sephek Khaos
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Ulottuvuuksien välinen tila on hyvin pieni. Tavallisella sivuaskeleella voi siirtyä lukemattomien ulottuvuuksien lävitse ja jopa vahingossa ohittaa määränpäänsä.
Rauni on asunut vuoden Faolissa ja löytänyt mahdollisuuden palata kotiinsa. Opus, jonka Alberto löysi, antaa viitteitä siitä, mihin heidän tulee matkata. Taival Myyttisille Vuorille Sephek Khaokseen on pitkä ja vaarallinen.
Faolin puolella pahuus yritti tunkeutua sivistyksen läpi. Vuorten toisella puolen he huomaavat, että sivistys on jäänyt pahuuden peittoon. Matkan varrella Rauni myös löytää itsestään yllättävän kyvyn, joka on haltioiden mielestä vastenmielinen.
Nainen käänsi päätään ja katsoi Mifgaelia, hänellä olisi paljon kysyttävää. Rauni näki miehen silmät, niissä oli vieras katse, jokin etäinen ja hämmentynyt. Kyynel oli vierähtänyt miehen poskelle. Rauni ei ollut ikinä nähnyt Mifgaelin itkevän. Aikoiko tämä itkeä? Hän tunsi miehen lihasten värisevän kuin raskaan urheilusuorituksen jälkeen. ”Älä puhu tästä vielä kenellekään”, Mifgael kuiskasi nopeasti naiselle ja kampesi itsensä ylös tämän päältä. Naisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nousta ja lähteä muiden perässä metsän suojaan.
(BoD)

Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
330