Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kotiin

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Sukupolvelta toiselle siirtyy hiljaa taivaan perintö. Joku sen ottaa omakseen - kalleimpanaan. Lasketaan käsi auraan, kynnetään kivisen sydämen pelto, kylvetään iankaikkisen elämän siemen. Turvataan Jumalaan, teoissa enemmän kuin sanoissa. Elämä lähettää haasteensa, kovatkin, mutta vielä lujempi on se Kallio, jolla seistään. Lähde mukaan seuraamaan tositapahtumiin perustuvaa yhden Suomalaisen suvun tarinaa. Kuusi sukupolvea, kolme tarinaa. Yksi Jumala.

Laila Jalonen (1927-2013) oli laajasti perehtynyt sekä kansamme historiaan että ennen kaikkea kansanperinteeseen ja menneiden aikojen tapoihin ja esineistöön. Hänen keräämiään ja arkistoimiaan tietoja hyödynsivät lukuisat paikalliset ja maakunnalliset museot aina kansallismuseota myöten. Romaanissaan ”Kotiin” hän kuvaa koskettavasti erään suomalaisen perheen riipaisevia vaiheita 1800-luvun puolivälistä lähtien. Hänen tekstinsä punaisena lankana välittyy kirjoittajan omakohtainen elävä usko Jumalaan, joka on uskollinen. Kirja saa elävällä tavalla lukijansa pohtimaan elämän kalleinta asiaa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

331

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä