Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tanssin jyskettä Mouhijärven yössä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kylä elää työstä, surkuhupaisista tapahtumista sekä Peräpohjolan keskeisistä asioista.

Asiat kulkevat omia latujaan. Halontekijälle kylällä kulkeminen on tärkeämpää kuin keskittyminen työhön.

Nuoriso elää nuorten tavoin. Rakastutaan. Tehdään julkijumalaisia tekoja, joita vanhempi väki sanoo synniksi, vaikka isokirja neuvoo tekemään vallan toisin: ”Parempi naida kuin palaa…”

Tanssin jyske on koko kesäajan huveista parhainta. Ilo otetaan irti elämästä – mutta se muuttuu joskus kivuliaaksi kohmeloksi asianomaisille, sillä viina kuuluu lavatanssien iltoina asiaan kuten sauna ja terva ikään. Kylätappelutkin kuuluvat asiaan. Ilman niitä kesäöiset tanssit koetaan jotenkin vajaiksi.

Teos on fiktiota, mutta ilman todellisuuden syttöjä ei mielikuvituksen tuli elä.

Ylitorniolainen Veikko Mäkinen (s. 1941) on julkaissut romaanin Puutteentie (2005), romaanitrilogian Härkävankkurien kylä I–III (2011–2015) ja romaanin Vaellus Eedeniin (2016). Mäkinen sai Ylitornion kunnan kulttuuripalkinnon vuonna 2015.

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

300

Kustantaja

Kieli