Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Miinus kahdeksantoista astetta

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Ahnhem kohottaa ruotsalaisen jännärin uusiin korkeuksiin!

Fabian Riskillä on kiire selvittää rikos ennen kuin seuraava uhri päätyy pakastimeen.

Hurjan ajojahdin päätteeksi auto ajaa laiturilta mereen Helsingborgin satamassa. Kaikkien yllätykseksi ruumiinavaus paljastaa, että kuljettaja on ollut kuolleena jo kaksi kuukautta ja että ruumista on säilytetty jäädytettynä. Päällimmäisiksi nousevat kysymykset kuka ja miksi, mutta niihin vastaaminen osoittautuu tavallista vaikeammaksi.

Stefan Ahnhemin kansainvälisesti menestynyt Fabian Risk -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Avausosalle Pimeään jäänyt on myönnetty Ruotsin parhaan esikoisdekkarin palkinto ja saksalaisten dekkarinlukijoiden MIMI-palkinto, ja sarja on saanut myös Suomessa suuren suosion.

(WSOY)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

516

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

536

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä