Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Palanneiden vuoksi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Vanhaan tupaan syttynyt valo ajaa Jaakon pois kotoaan öiselle retkelle lapsuuden maisemiin. Viime hetkellä hänen vaimonsa kieltäytyy lähtemästä mukaan ja Jaakon maailma alkaa yhä enemmän horjua. Ovatko jo aikapäiviä sitten menneet Elli ja Eetu palanneet? Voisiko sieltä, mihin he lähtivät, tulla takaisin? Järkkynyt ja polulta moneen suuntaan harhautuva Jaakko kohtaa tuvassa rakkaiden sukulaistensa lisäksi koko tuon- ja tämänpuoleisen.

Vanjärven rannan maisemissa ja Ellintuvassa vaeltava Jaakko liukuu ja liukastelee yhä syvemmälle Ellin ja Eetun tarinoihin. Kubistisen koukuttavasti myös lukija vedetään uppeluksiin. Vedenalaisen matkan johtajaksi ilmaantuu anarkistinen kuoriainen, jonkin sortin suursukeltaja, joka vie kulkijat Vanjärven pohjaan saakka. Eikä se ole mikä tahansa pohja vaan harvinaislaatuinen vanha mosaiikkilattia, jonka kaltaista ei pohjoisella pallonpuoliskolla ole ennen tiedetty olevan.

Palanneiden vuoksi yhdistelee vaivattomasti arkeologiaa, lounaismurretta, kulttuurihistoriaa ja navanalushuumoria siinä missä arki- ja inhorealismiakin. Se on kerronnan ja päällekkäisten maailmojen juhlaa, sukellus, jonka jälkeen näkee maailman hetken ajan toisin.

(Teos)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtuma-aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

näyt mosaiikeissa

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

384

Kieli