Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Nimeni on Susi, Reino Susi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Äidinkielen lehtori Reino Susi on jäänyt tai päässyt - miten vain - varhaiseläkkelle pitkän ja monesti maineikkaankin uran jälkeen. Mies on muuttanut lapsuudenkotinsa tuttuun maisemaan ja tuumaillut viettävänsä kaikin puolin rauhaisaa ajankulkua kirjoittamisen ja urheilun sopusoinnussa. Näin ei kuitenkaan ole tarkoitettu. Susi on omaa elintasoaan ylläpitääkseen ehdottanut itselleen lähitalojen talonmiehen pestiä ja saanut sen. Mutta kun juuri kaikki on järjestyksessä, alkaa sarja tapahtumia, jotka vievät Reino Suden aivan uuteen rooliin keskelle monisäikeistä murhatutkintaa. Samanaikaisesti kaikkea sekoittaa orastava romanssi väkivaltatapauksia hotavan rikoskomisarion kanssa. Kumpikin salaa tutkimuksissa toiselta tietoja eikä se aina ole suhteen kehitykselle hyväksi. Retrodekkarin ydin on Jyväskylä ja erityisesti yliopisto, mutta Susi joutuu juttua tutkiessaan jolkottamaan välistä Rukalle, välistä Ahvenanmaalle. Moneen suuntaan rönsyilevä rikossara saa ratkaisunsa keväisessä maisemassa golfkentän vierellä
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

245

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä