Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Maanmittariproosaa hullun sydämestä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Romaanin päähenkilö laskee kuin maanmittari välimatkoja ja ilmansuuntia, pohtii syitä ja seurauksia ja pyrkii irti turhautuneisuutensa kahleista. Yritykset irtautua johtavat hänet jo nuorehkona Ruotsiin. Siellä hän huomaa olevansa piruparka, jonka kaikitenkin pitäisi sopeutua suomalaisen maahanmuuttajan rooliin, mikä tarkoittaa uusia kahleita, uutta alistumista. Hän harhailee uudessa maassaan, joutuu enemmän tai vähemmän tavanomaisiin käänteisiin jopa siinä määrin, että hänen mielensä leijailee hulluuden ja toivorikkauden välillä, ja lopulta hullu sydänkin rasittuu äärimmilleen. Tämä kaikki on kuvattu osittain absurdilla huumorilla, osittain hyvinkin realistisesti, kuitenkin tragikomiikan hallitessa kerrontaa.

Esko Järvisen suomenkielinen debyytti on omaelämäkerrallinen tarina lapsuudesta ja yksinäisyydestä, joiden pohjasävelenä soi vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumat ja sen seuraukset. Kirjailija on julkaissut vuonna 2014 ruotsiksi romaanin Lantmätarprosa ur en dåres hjärta. Suomenkielinen Maanmittariproosaa hullun sydämestä ei ole ruotsinkielisen käännös, vaan lähinnä mukaelma. Esko Järvinen on syntynyt Pohjois-Karjalassa vuonna 1946, kasvanut suurilta osin Kuopiossa ja muuttanut Ruotsiin vuonna 1969.

Kirjallisuudenlaji

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

162

Kustantaja

Kieli