Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kuka olisi uskonut

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Hanne Dahl (Anne Syrjä o.s. Salminen, s.1949) jatkaa ”Kuka olisi uskonut” -teoksellaan Hauholle sijoittuvaa lämminhenkistä dekkarisarjaansa, jonka ensimmäinen osa ”Vaara vierailee kylässä” ilmestyi 2013.

Hämeessä, keskellä Hauhon kirkonkylää sijaitsevan majoitusyritys Hellevin Hovin toiminta on juuri alkanut palata normaaliksi alkukesän murhien jälkeen, kun yritystä pyörittävä hyväsydäminen Hellevi Kaski sairastuu vakavasti. Sairaus ravistaa myös yhtiökumppani Kirsti Haapiota eikä omistajakaksikko ennätä huomata, mitä ympärillä tapahtuu. Vasta yllättävä kuolemantapaus havahduttaa työyhteisön.

Lisäväriä pian käynnistyvään rikostutkintaan tuo Ruotsista vierailemaan saapuva sukulaispariskunta sekä paikkakunnalle työskentelemään tullut ja melkoiseksi naissankariksi osoittautuva helsinkiläisarkkitehti. Kuolleen henkilön menneisyydestä kumpuavat riipaisevatkin salaisuudet kiristävät Kirstin tyttären, Ilona Haapion hermoja. Hänen tekee mieli karistaa kylän tomut jaloistaan, mutta orastava suhde konstaapeli Markus Kaarteen kanssa saa neuvokkaan Ilonan viemään poliisin tutkimustyötä aimo harppauksen eteenpäin.

(Myllylahti)

Aiheet ja teemat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

jännityskirja

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

288

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä