Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Jumala on muuttanut kaupunkiin

Voit tarkistaa, löytyykö teos omasta kirjastostasi.

 
 
Nimi
Jumala on muuttanut kaupunkiin
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Tyyppi
romaanit
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
kuvaus
Kertomus traagisista, herkistä suomalaisista tekemässä valintoja oman elämänsä suunnasta. Jumala on muuttanut kaupunkiin kertoo kahdeksan ihmisen tarinan, joka sijoittuu elokuun lauantaihin unohdettuun kylään keskelle kauneinta Suomea. Erilaisia ihmisiä yhdistää onnellisuuden kaipuu, pysähtynyt elämänvaihe ja kutsu saapua torille kello kahdeksi. Tauno katsoo kaiholla järvisaarta joka olisi voinut olla hänen. Maiju katsoo tyhjää painaumaa toisella puolen vuodetta. Syrjäkylään hankkiutunut pappi katsoo kirkon penkillä istuvaa pikkutyttöä. Paulus pelkää pimeää katsoessaan itseään peilistä. Onko ihmisen pyydettävä itseltään vai ympäristöltään lupaa olla onnellinen?
(WSOY)
Tekstinäyte
Elokuun aamu tuoksuu mustikalta ja savulta. Sytytän toisen. Vastarannan koivikko härnää aurinkoa. Pilvet käyvät kohti Jyväskylää. Menkööt. Viekööt sateen ja harmauden. Siellä minulla on vain myytävä asunto ja muistot, jotka kelpaa unohtaa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
191
Kustantaja
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    kohtalo
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    yksinäisyys
  • Aiheet ja teemat
    suru
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Orvot(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    elämä
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Aiheet ja teemat
    etsintä
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Sukupuu(romaanit)
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Aiheet ja teemat
    kerronta
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Aiheet ja teemat
    näkökulma (ominaisuudet)
  • Lempi(romaanit)
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    kerronta
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    näkökulma (ominaisuudet)
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    yksinäisyys
  • Aiheet ja teemat
    näkökulma (ominaisuudet)
  • Aiheet ja teemat
    suru
  • Odotus(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    näkökulma (ominaisuudet)
  • Aiheet ja teemat
    etsintä
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • 1Q84 osat 1-3(kokoomateokset)
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Vuonna 1984
  • Aiheet ja teemat
    etsintä
  • Kirjallisuudenlaji
    intertekstuaalisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    opettajat
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    pedofilia
  • Pieni elintila(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    ihmissuhteet
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Jouluvaimo
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    onnellisuus
  • Aiheet ja teemat
    elämä
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Mykkä lintu(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    etsintä
  • Aiheet ja teemat
    yksinäisyys
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    kohtalo
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    elämä
  • Kirjallisuudenlaji
    psykologiset romaanit
  • Aiheet ja teemat
    yksinäisyys
  • Aiheet ja teemat
    suru
  • Henkilöt, toimijat
    opettajat
  • Tyyppi
    romaanit
  •