Keskustelu

Sivupiirin käyttäjän arvio

21.1.2015

Melinda Sordinon ensimmäinen vuosi Merryweatherin lukiossa ei ala lupaavasti. Häntä pidetään outona, eikä kukaan halua olla kaveri tyypin kanssa, joka soitti poliisit kesän lopuksi järjestettyihin bileisiin. Hän menettää jopa entisen bestiksensä Rachelin. Mutta kukaan ei tiedä oikeaa syytä miksi hän teki sen, eikä Melinda kerro kenellekään mitään, vaikka salaisuus on liian suuri yksin säilytettäväksi.

Melindan koulunkäynti jää taka-alalle ja numerot laskevat. Hän löytää turvapaikan vanhasta siivouskomerosta, jonne voi piiloutua välituntien (ja oppituntien) ajaksi. Kotonakaan ei mene kehuttavasti vaan vanhemmat tuntuvat etäisiltä.

Ainut kouluaine, josta Melinda on hieman kiinnostunut on kuvaamataito. Omalaatuinen opettaja Freeman saa hänet inspiroitumaan ja lopulta myös avaamaan suunsa. Lukossa on rankka kuvaus siitä, mitä tytön päässä liikkuu, kun on salaisuus, jota ei voi kertoa kenellekään. Miltä tuntuu, kun on aivan yksin omien tunteiden ja murheiden kanssa.

Kirja oli mielenkiintoisesti kirjoitettu ja vaikka siitä löytyy jopa ahdistavan rankkoja kohtia, siinä oli myös huumoria. Kirja vei mukanaan, luin sen itse melkein yhdellä istumalla. (aluap / Sivupiiri)